IRMGARD. Älkäähän toki noin kiirehtikö.
OFFENBURG. Suokaa anteeksi, minun pitää vielä käydä monessa paikassa.
IRMGARD. Oletteko kuullut uutisia? Minun veljeni on saapunut kotiin.
OFFENBURG (its.). Olenpa kuin tulisilla hiilillä!
IRMGARD. Tervehdittehän toki häntä.
OFFENBURG (kiireesti). Sen olen jo tehnyt, olen jo puhutellutkin häntä. Kuulkaahan, neiti, kävelkää te vain yhä, oikein ahkerasti, muuta en saata teille määrätä. Nöyrimmästi: Voikaa hyvin!
(Perältä vasemmalle).
IRMGARD. Tuopa oli puolittain epäkohteliasta. Herrainen aika, kuinka mies-suku toki on muuttunut! Kaksitoista, viisitoista vuotta sitten olivat nuorukaiset paljon kohteliaammat. (Soittaa kellolla). Voi, noita miehiä, noita miehiä! Tuota Wismar'ia! Muinoin hehkui hän edessäni ilmitulessa, nyt on hän kylmä kuin jää! Totta on, että minä silloin hylkäsin hänet, mutta eihän hänen olisi pitänyt huolia siitä, vaan jatkaa lempensä hellyyttä! Ehkä olisin minä toki vihdoin viimein antanut myöntävän vastauksen. Mutta lieköhän tuo hänen kylmyytensä todellista? Ehkä kytee hänen sydämessään vielä kipinä entisestä lemmen-liekistä. Siten varmaankin; sillä niin äkkiä ei ihminen saata unhoittaa sitä, jota palavasti lempinyt on.
Yhdestoista kohtaus.
Irmgard. Thusnelda (kiireesti oikealta, perältä, hämmästyy, huomatessaan lrmgard'in).