EMMA (Istuu tekemään työtä vasemmanpuoleisen pöydän viereen).
Vanhempani viipyvät kauvan; heidän olisi pitänyt oleman jo täällä.
ALFRED (Istuutuu hänen viereensä, leikitellen yhden hänen työnsä nypläyksen kanssa). Kaipaatko heitä?
EMMA (Katsoo häneen totisesti). Ilkeä! Nyt et ajatellut mitä sanoit.
ALFRED, En, en, sinä olet oikeassa. (Nauraa). Tiedätkö, minä olen juuri vasta… (Nauraa).
EMMA. Noh, mitä olet vasta?… Sen on pitänyt oleman jotakin hyvin hauskaa.
ALFRED. Niin, olen salaa kuunnellut erästä todellisesti hullunkurista kohtausta.
EMMA. Salaa kuunnellut?… Ettäs kehtaat, herraseni!
ALFRED (Aina nauraen). Aivan sattumalta. Tullessani tänne huoneestani, kuulen vilkasta keskustelua… Seisahdun… Heikki ja Liisa ovat juuri lopettaneet pöydän kattamisen, kun Heikki täysin tyytyväisenä huudahtaa: "Jumalan kiitos, pöytä on katettu", ja toivoo että Liisa kertoisi nämä sanat, sillä, sanoi, niin on sanominen hyvin päätetyn työn perästä.
EMMA. Miten yksinkertaista.
ALFRED. Liisa kieltäytyi, Heikki ei hellittänyt ja lopultaan siitä sakeni oikea sanasota; Heikki tahtoi pakoittaa Liisaa, mutta tämä kieltäytyi kiven kovaan.