KATRI. Luota minuun, lapseni.
(Puhelevat keskenään, salavihkaa katsoen miehiinsä).
SALOKANGAS (Hiljaa Alfredille). Viisaampi peräytyy.
ALFRED. Tahdon mielelläni, mutta kunnia…
SALOKANGAS. Mitä joutavia. Löysää puhetta!… Peräytyminen rasittaa, mukamas, ja sitä kutsutaan kunniantunnoksi… Kas niin. Lopeta nyt jupakka jollakin onnistuneella keikauksella.
ALFRED. Niin, teillä on oikein … mutta mitenkä? Odottakaas … niin kyllä kaikki vielä kääntyy hyväksi.
(Menee oikeanpuoleisesta ovesta sisään.)
SALOKANGAS (Korkealla äänellä ja iloisesti). Kuulkaa rakkaat ystäväni, käytte minua voimallisemmiksi, kun tuumanne yhdistätte. Tahdon nyt koota voimia, voidakseni jatkaa taistelua. (Istuutuu pöytään). Jumalan kiitos, pöytä on katettu… Alkakaamme nyt siis. (Syö).
EMMA. Äiti kulta, emmekö mekin…?
KATRI. Sinulla on oikein, lapseni, nämä tyhmät seikkailut eivät saa tärvellä hyvää aamiaistamme.