KRISTIINA. Merkillistä kuinka jo päivät lyhenevät. Tahtoo tulla maatuksi liian kauan aamusin. Onko kahvi valmista? Hyvää huomenta, Grönlunti.
GRÖNLUND. Onko Kristiina nukkunut hyvin?
KRISTIINA. Hm, hm — niin ja näin. Mitä unta Grönlund on nähnyt viime yönä?
GRÖNLUND. En mitään.
KRISTIINA. Ette mitään?
GRÖNLUND. Tietäähän Kristiina: minä en juuri näe paljo unia — ja jos joskus jonkun näen, niin unhoitan sen pian.
KRISTIINA. Se on vanha paha tapa, Grönlunti, unennäöt ovat viittauksia taivaasta; niitä ei saa ylenkatsoa, jos tahtoo välttää suuria vahinkoja. Varsinkin on menneen yön unennäöillä suuri merkitys; eilen illalla oli näette täysikuu. Minulla on ollut eriskummainen, hyvin tärkeä uni. (Istautuu pöytään.) Hanna, mitä unta olet nähnyt?
HANNA (istuu jälleen poimimaan lintuja). Minä? — Ah! olen niinikään unhottanut.
KRISTIINA. Unhottanut? Mikä harmillinen unhottaminen! (Maistaa kahvia).
Hm, mikä taas on kahvissa? Se on taasen palanutta.
HANNA. Palanutta?