KRISTIINA. No, Hanna, kuule nyt tarkasti. Minun unennäköni on sinusta.
Minä olin olevinani suuressa kellarissa.
(Tampurin kello soi. Hanna poistuu oikealle.)
KRISTIINA. Suuressa kellarissa, Grönlunti, niin suuressa, ett'en voinut nähdä toisesta päästä toiseen!
GRÖNLUND. Kai, kai!
KRISTIINA. Mutta odotetaan kunnes Hanna palaa. Tuo ikuinen oven avaaminen on kärsimätöntä! Tietääkö Grönlunti, että huomenna on syntymäpäiväni.
GRÖNLUND. Kai, kai! Silloin kai täytyy mun toimittaa Kristiinalle kukkakimppu — kai!
KRISTIINA. Juuri syntymäpäivänäni viisitoista vuotta takaperin tulin tähän taloon — olin vielä ihan nuori — hyvä Jumala, nykyinen herrakin silloin vielä oli nuori nallikka — hänen isänsä vielä silloin eli — voi, voi, kuinka aika kuitenkin menee.
7:mäs kohtaus.
Edelliset. Hanna. Antti (tulee sisään, kantaen vakkaa, jossa on nisuleipää).
HANNA (tullen takaisin; menee suorastaan Antin luo, jonka vakasta rupeaa latomaan leipiä pieneen leipäkoriin). No, hyvää päivää, Antti! Missäs Antti nyt on viipynyt niin kauan?