HANNA (muikeasti.) Voi noita miehiä!
JUHO. No, mikä nyt on?
HANNA. Niin — mikä on! Et ole tietävinäsikään miten olit ennen hento ja lempeä täynnä. Silloin et olisi ensiksi kysynyt kahvia. Silloin olit lemmekäs kuin rakastajat teaterissa! Mutta nyt, kun kerta olen luvannut ruveta vaimoksesi, nyt on lempi ja hempeys loppunut. Mitäs tästä tulee, kun kerran miehenäni olet?
JUHO (asettaa juotuaan kupin pöydälle). Ah, kuinka tämä lämmittää; nyt on oikein hyvä olla. — Hanna tyttöseni, älä puhu joutavia nyt! Katsos, kun varhain aamusella täytyy syöttää hevoset, puhdistaa vaunut, survoa silppuja, kantaa vettä, niin rupee partaakin palelemaan, ja sekä ruumis että sielu käypi kauhean kylmäksi, — vasta kahvikuppi jälleen kaikki jäntereet sulattaa ja mies tulee entiselleen. No, kas niin, nyt olen entiselläni, ja nyt hyvää huomenta muiskuineen päivineen!
HANNA (ivallisesti). Vai todellakin!
JUHO. Tule, käpyseni, suudeltavakseni!
HANNA (kieltäytyen), Ole huoleti!
JUHO. Älä ole tyhmä nyt, tyttöseni.
HANNA. Ole panematta parastasi! — Tahdotko kupillisen kahvia vielä?
JUHO. Tahdon, mutta myöskin muiskun.