KRISTIINA. Tuossa se on. Minkä virren ottaisin —?
GRÖNLUND (menee Kristiinan luo, juhlallisesti). Neitsyt Kristiina!
KRISTIINA (katsoo häneen kummastuneena). No, Grönlunti!
GRÖNLUND (juhlallisesti). Se ehkä ei ole Kristiinalle aivan uutta, että minä jo monta vuotta olen ollut hyvilläni, kun olen katsellut Kristiinaa, ja että jos minä päättäisin mennä avioliittoon, niin — kai, kai — miten piti mun sanomani? — niin, oikein — niin valitsisin, pyytäisin — toivoisin Kristiinaa puolisokseni. Kai, kai!
KRISTIINA (nousee seisoalle, ujona ja juhlallisesti). No, mutta — Grönlunti — tämä tulee niin odottamattomasti — Ette koskaan ole sanoneet sanaakaan —
GRÖNLUND. Minä en ole niitä kevytmielisiä poikia, jotka tekevät kaikki ilman aprikoimatta, — saatikka sitten kun minä kuskina olen tottunut menettelemään varovaisesti.
KRISTIINA (niiaa). Tiedänkin teitä siitä pitää kunniassa!
GRÖNLUND. Onhan myöskin mielenne aina kallistunut samalle suunnalle, nimittäin ravintolaan — nimittäin pienen ravintolan pitämiseen. —
KRISTIINA. Hyvällä ruu'alla. Ihmiset tulevat minuhun tyytymään —
GRÖNLUND. Aion minäkin ravintolan isäntänä pitää paikkani —