Jumala, sinä katsot korkeudesta sisimpääni, sinä tunnet sen, sinä tiedät, että ihmisrakkaus ja halu tehdä hyvää asuvat siellä. Oi ihmiset, jos te kerran luette tämän, ajatelkaa silloin, että olette olleet epäoikeudenmukaisia minua kohtaan; ja onneton lohduttakoon itseänsä löytäessään minussa toisen kaltaisensa, joka huolimatta kaikista luonnon esteistä on kuitenkin tehnyt kaiken voitavansa tullakseen luetuksi kunnioitettavien taiteilijoiden ja ihmisten joukkoon.
Te, minun veljeni Karl ja (Johann)! Niin pian kuin olen kuollut ja jos professori Schmidt vielä elää, pyytäkää häntä minun nimessäni selostamaan tautini laatu ja liittäkää sairauteni historiaan tämä selostus, jotta maailma, siinä määrin kuin on mahdollista, ainakin kuolemani jälkeen rakentaisi sovinnon kanssani.
— Samalla kertaa tunnustan teidät molemmat perillisiksi pieneen omaisuuteeni — jos sitä siksi voi kutsua. Jakakaa se veljellisesti, olkaa yksimielisiä ja auttakaa toinen toistanne. Sen pahan, mitä olette minulle tehneet, olen — sen tiedätte — jo kauan sitten antanut anteeksi. Sinua, veljeni Karl, kiitän erikoisesti siitä alttiista ystävyydestä, jota viime aikoina olet osoittanut minua kohtaan. Minun toivomukseni on, että teidän elämänne tulisi onnellisemmaksi ja suruttomammaksi kuin omani on olijat. Kasvattakaa lapsianne hyveessä; vain se voi tehdä meidät onnellisiksi, ei raha. Minä puhun kokemuksesta. Hyve se oli, joka auttoi minua kurjuudessani; sitä ja sen ohella taidettani on minun kiittäminen siitä, että en ole lopettanut elämääni itsemurhalla. — Hyvästi, ja rakastakaa toisianne! — Kiitän kaikkia ystäviäni, erityisesti ruhtinas Lichnowskya ja professori Schmidtiä. — Minä toivon, että ne soittimet, jotka ruhtinas L. on minulle lahjoittanut, säilytettäisiin jomman kumman teidän luonanne. Kuitenkaan älköön tästä asiasta mitään riitaa syntykö välillenne. Jos ne voivat jollain tavoin olla teille suuremmaksi hyödyksi, niin myykää ne viipymättä. Kuinka iloinen olisinkaan jos vielä haudassa maatessani voisin palvella teitä!
Jos niin käy, riennän iloisin mielin kuolemaa kohti. — Jos se saapuu, ennen kuin olen ennättänyt kypsyttää kaikki taiteelliset lahjani, niin saapuu se, huolimatta kovasta kohtalostani, liian aikaisin minulle, ja toivoisin voivani sitä viivyttää. — Kuitenkin, tässäkin tapauksessa olen tyytyväinen. Vapauttaahan se minut loputtomasta kärsimyksestä! — Tule, milloin tahdot; rohkeasti käyn vastaasi. — Hyvästi, ja älkää aivan kokonaan minua unhottako kuolemassa; olen ansainnut sen, että ajattelette minua, sillä minä olen elämäni kuluessa usein ajatellut teitä tehdäkseni teidät onnellisiksi. Olkaa sitä!
Ludwig van Beethoven.
Heiligenstadt 6 p. lokak. 1802.
Veljilleni Karl'ille ja (Johann'ille).
Luettavaksi ja toimeenpantavaksi kuolemani jälkeen.
Heiligenstadt, 10 p. lokak. 1802.
Siis otan nyt jäähyväiset sinulta — ja teen sen murheellisena. — Niin, tuosta rakkaasta toivosta — joka minulla oli tänne tullessani: saada edes jossakin määrin terveyteni takaisin — täytyy minun nyt kokonaan luopua. — Niinkuin syksyn lehdet putoavat ja kellastuvat, samoin — samoin on myöskin se minulta kuihtunut. Melkein samanlaisena kuin tänne tulin — lähden täältä. — Tuo rohkea tarmokin — joka minulle usein antoi voimaa kauniina kesäpäivinä — on kadonnut. — Oi Sallimus, anna minulle vielä kerran kirkkaan ilon päivän koittaa! — Siitä on jo niin kauan, kun todellisen ilon syvät soinnut tuntuivat minulle läheisiltä! — Milloin, milloin, oi Jumala, voin ne jälleen kuulla luonnon ja ihmiskunnan temppelissä? — En koskaan? — Ei! — Oi, se olisi liian julmaa!