KIRJEITÄ
Pastori Amendalle Kuurinmaalle. [90]
Minun rakas, minun hyvä Amendani, ylin ystäväni, syvällä liikutuksella, tuskan ja ilon sekaisilla tunteilla olen vastaanottanut ja lukenut viimeisen kirjeesi. Mihinkä voisinkaan verrata sinun uskollisuuttasi minua kohtaan! Ah, kuinka on suloista, että aina olet pysynyt minulle niin ystävällisenä. Niin, olen pannut sinun ystävällisyytesi koetukselle, ja minä tiedän tehdä eroituksen sinun ja kaikkien muiden välillä. Sinä et ole Wienin ystävä, et, sinä kuulut niihin, jotka minun synnyinseutuni maa on kasvattanut. Kuinka usein toivonkaan, että olisit lähelläni, sillä sinun Beethovenisi on syvästi onneton. Tiedä, että jaloin osa olemustani, kuuloni, on suuresti heikentynyt. Jo niihin aikoihin, kun olit luonani, huomasin oireita siihen, mutta salasin ne; sen jälkeen on vika vain yhä pahentunut. Voiko se milloinkaan täysin parantua, sen saa ajan pitkään nähdä; sen pitäisi johtua vatsani sairaloisuudesta. Mitä viimemainittuun tulee, olen nyt melkein täysin terve, mutta tokkohan kuuloni milloinkaan tulee hyväksi? Tosin toivon sitä, mutta hyvin luultavasti turhaan, sillä sellaiset sairaudet ovat useimmissa tapauksissa parantumattomia. Kuinka surullinen elämäni onkaan! Minun täytyy välttää kaikkea sitä, joka on minulle rakasta — ja lisäksi tehdä sitä tässä niin kurjassa, itsekkäässä maailmassa!… — Kesken kaikkea voin sinulle sanoa, että Lichnowsky on minun mitä vilpittömin ystäväni. Sitte viime vuoden on hän minulle lahjoittanut 600 florinia: tämä seikka sekä teosteni hyvä menekki on sallinut minun elää tarvitsematta huolehtia jokapäiväisestä leivästä. Kaiken, mitä nyt sävellän, voin myydä heti viisi kertaa, ja minulle maksetaan hyvästi. — Olen kirjoittanut sangen paljon viimeaikoina; ja kun olen kuullut että olet tilannut pianoja… liikkeestä, lähetän sinulle muutamia teoksiani samassa lähetyksessä jonkun pianon mukana, jotta se tulisi sinulle halvemmaksi.
Minun lohdutuksekseni on tänne nyt saapunut eräs henkilö, jonka parissa voin nauttia tuttavallisesta seurustelusta ja epäitsekkäästä ystävyydestä: hän on yksi nuoruuteni ystävistä [91]. Olen hänen kanssaan usein puhunut sinusta ja sanonut hänelle, että — jätettyäni synnyinseutuni olet sinä yksi niistä, jotka sydämeni on valinnut. — Hän ei myöskään pidä tuosta …sta [92]. Hän on liian heikko minun ystäväkseni ja pysyy sellaisena. Minä pidän häntä ja vain kuin soittimina, joita soitan, milloin minua miellyttää; mutta he eivät voi koskaan tulla minun toimintani jaloiksi todistajiksi, yhtä vähän kuin he toden perästä voivat ottaa osaa elämääni; minä pidän heitä arvossa ainoastaan niiden palvelusten mukaan, joita he tekevät minulle. Oi kuinka onnellinen olisin, jos minulla olisi kuuloni täysin jäljellä! Silloin rientäisin sinun luoksesi. Minun täytyy olla eristettynä kaikesta; parhaat vuoteni kuluvat, ilman että olen voinut toteuttaa kaikkea sitä, minkä lahjani ja voimani ovat minulle antaneet suoritettavaksi. — Surullinen alistuvaisuus, jonka turviin minun täytyy paeta! Tosin olen päättänyt asettua kaikkien näiden kärsimysten yläpuolelle, mutta kuinka se käy minulle mahdolliseksi? Niin, Amenda, jollei minun vikani ole parantunut kuuden kuukauden kuluttua, vaadin sinulta, että, jätät kaikki ja tulet luokseni. Teen silloin matkoja (soittoni ja sävellystoimintani eivät toistaiseksi kärsi paljon sairaudestani; se tulee selvimmin näkyviin vain seuraelämässä), ja sinä tulet matkatoverikseni. Olen vakuutettu siitä, että onni tulee olemaan mukanani; mikäpä kävisi minulle nyt yli voimain! Senjälkeen kuin lähdit, olen kirjoitellut kaikenlaista, vieläpä oopperoitakin ja kirkollista musiikkia. Niin, ethän hylkää pyyntöäni, autathan ystävääsi kantamaan huolensa ja kärsimyksensä. Olen myöskin paljon kehittänyt pianonsoittotaitoani ja minä toivon, että tämä matka on sinullekin tuottava huvia. Sen jälkeen jäät ikuisiksi ajoiksi luokseni. — Olen säännöllisesti saanut kaikki kirjeesi; kuinka harvoin lienenkin vastannut, olet kuitenkin aina ollut ajatuksissani, ja minun sydämeni sykkii aina yhtä lämpimästi sinulle. — Sen, mitä olen sinulle maininnut kuulostani, pyydän sinua säilyttämään suurena salaisuutena ja toivon, ettet ilmaise sitä kenellekään, olkoon se kuka tahansa. — — Kirjoita minulle oikein usein. Sinun kirjeesi, jos kohta ne ovatkin niin lyhyitä, lohduttavat minua ja tekevät minulle hyvää. Odotan jälleen pian kirjettä sinulta, rakas ystäväni. — En ole sinulle lähettänyt takaisin kvartettiasi [93], koska olen sen kokonaan uudelleen muovaillut, sitten kun vasta nyt olen alkanut osata todella säveltää kvartetteja: tulet sen näkemään, kun ne saat. — Nyt, hyvästi, rakas ystävä! Jos luulet että minä täällä voin tehdä jotain, joka olisi sinulle mieluista, on itsestään selvää, että ilmoitat siitä uskolliselle
L. v. Beethovenillesi
joka vilpittömästi rakastaa sinua.
Tohtori Frans Gerhard Wegelerille.
Wien, 29 p. kesäk. (1801).
Hyvä, rakas Wegelerini, kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että muistit minua! Olen niin vähän ansainnut sitä, niin vähän pyrkinyt sitä ansaitsemaan; ja kuitenkin olet niin hyvä etkä minkään anna itseäsi närkästyttää, et edes minun anteeksiantamattoman laiminlyöntinikään; pysyt aina uskollisena, hyvänä, vilpittömänä ystävänä. — Minäkö voisin sinut unohtaa, unohtaa teidät, jotka olette olleet minulle niin rakkaita ja kalliita, ei, älä usko sitä! On hetkiä, jolloin hartaasti kaipaan teitä, jolloin haluaisin viettää jonkun ajan parissanne. — Minun isänmaani, tuo kaunis seutu, jossa ensi kerran näin päivän valon, pysyy aina yhtä kauniina ja kirkkaana silmissäni kuin se oli silloin, kun teidät jätin. Se hetki, jona voin jälleen nähdä teidät ja tervehtiä Rein-isäämme, on oleva elämäni onnellisimpia. — Milloin se voi tapahtua, siitä en voi vielä varmaa sanoa. — Niin paljon tahdon kuitenkin teille sanoa, että saatte nähdä minut todella suurena, en tarkoita ainoastaan taiteilijana, vaan myöskin ihmisenä: te tulette huomaamaan minut paremmaksi, täydellisemmäksi; ja jos hyvinvointi ei ole lainkaan lisääntynyt meidän isänmaassamme, on minun taiteeni pyhittävä voimansa köyhien kohtalon lievittämiseksi…
Sinä tahdot tietää jotain olosuhteistani: no niin, ne eivät ole huonot Sitten viime vuoden on Liehnowsky, joka (niin uskomattomalta kuin se sinusta voi tuntuakin, vaikkapa minäkin sen sinulle sanon) on aina ollut lämpimin ystäväni — (tosin on välillämme silloin tällöin ollut pieniä erimielisyyksiä, mutta ne ovat vain lujittaneet ystävyyttämme) — määrännyt minulle 600 florinin suuruisen vuotuisen avustuksen, jota minä saan nauttia niin kauan kuin en ole itselleni löytänyt mitään sopivaa tointa. Sävellykseni tuottavat minulle paljon, ja voin sanoa, että minulla on enemmän tilauksia kuin voin niitä ottaa tehtäväkseni. Jokaista teosta varten on minulla kuusi tai seitsemän kustantajaa, ja vielä useampiakin, jos vain tahtoisin vaivata itseäni. Minun kanssani ei tingitä: minä määrään hinnan ja se maksetaan. Sinä ymmärrät, että se on ihanaa. Esimerkiksi, minä näen jonkun ystävän kärsivän puutetta, ja jollei kukkaroni salli minun heti tulla hänen avukseen, ei minun tarvitse muuta kuin istua työpöytäni ääreen ja ennen pitkää olen pelastanut hänet pulasta. — Minä olen myöskin käytännöllisempi nyt kuin ennen…