[20] "Kasvattakaa lapsianne hyveihin! Ainoastaan hyve voi tehdä meidät onnellisiksi, ei raha. Puhun kokemuksesta. Se on auttanut minua kestämään onnettomuuteni; sitä, yhtäpaljon kuin taidettani, saan kiittää siitä, etten ole lopettanut elämääni itsemurhalla." Ja toisessa kirjeessä, 2 p:ltä toukok. 1810, hän kirjoittaa Wegelerille: "Jollen olisi jossakin lukenut, että ihmisen ei tule koskaan vapaaehtoisesti erota elämästä niin kauan kuin hän on kykenevä suorittamaan loppuun jonkun hyvän tehtävän, ei minua varmaan pitkiin aikoihin olisi ollut olemassa — epäilemättä olisin omin käsin tehnyt lopun elämästäni."
[21] Wegelerille (Nohl, XVIII).
[22] Hornemannin pienoismuotokuva, joka on v:lta 1802, näyttää meille Beethovenin puettuna ajan muodin mukaisesti, korvuskiharoineen, tukka laitettuna à la Titus, hänellä on byronilaisen sankarin synkkä ilme katseessa, mutta samalla on siinä myöskin tuo napoleonilainen tahdonlujuus, joka ei koskaan laske aseitaan.
[23] Tiedetään, että Sankarisinfonia on kirjoitettu Napoleonista ja hänelle omistettu, ja että ensimäisessä käsikirjoituksessa vieläkin on otsikko: Buonaparte. Hiukan myöhemmin sai Beethoven tietää Napoleonin kruunauksesta. Hän joutui raivoihinsa: "Hänkin on siis vain tavallinen ihminen", huusi hän ja vihansa purkauksessa repäisi omistuslehden; sen sijalle kirjoitti hän, leimuten kostonhalusta ja samalla kertaa liikuttavasti, uuden otsikon: "Sankarisinfonia… sävelletty suuren miehen muiston viettämiseksi" (Sinfonia eroica… composta per festeggiare il sovvenire di un grand Uomo). Schindler kertoo, että hänen vihansa Napoleonia kohtaan myöhemmin hiukan lieventyi; tämä oli hänen mielestään ainoastaan onneton ihminen, säälittävä, Icarus, joka oli syöksynyt alas taivaasta. Kun hän kuuli puhuttavan S:t Helenan katastroofista v. 1821, sanoi hän: "Siitä on seitsemäntoista vuotta, kun kirjoitin sävellyksen, joka soveltuu tähän surulliseen tapahtumaan". Hän myönsi mielellään, että hän sinfoniansa Surumarssissa oli tuntenut aavistuksen valloittajasankarin traagillisesta lopusta. — On hyvin todennäköistä, että Beethoven Sankarisinfoniassa ja ennen kaikkea sen ensimäisessä osassa on mielikuvituksessaan muovaillut jonkunlaisen musikaalisen kuvan Bonapartesta, joka tosin oli sangen paljon mallistaan poikkeava, mutta joka tapauksessa sellainen kuin miksi hän sen kuvitteli ja toivoi: vallankumouksen genius. Beethoven käyttää sitäpaitsi Sankarisinfoniansa finalissa m.m. teemaa, joka tärkeänä musikaalisena aineksena esiintyy hänen aikaisemmin kirjoittamassaan vallankumouksen alkuperäisintä ja voimakkainta sankaria, vapauden jumalaa ylistävässä teoksessaan: Prometeus (1801).
[24] Robert von Keudell, entinen Saksan lähettiläs Roomassa: Bismarck ja hänen perheensä, 1901, E.B. Langin ranskaksi kääntämä.
Robert von Keudell soitti tämän sonaatin Bismarckille huonolla pianolla 30 p. lokak. 1870 Versailles'issa. Bismarck sanoi teoksen viimeisestä aiheesta: "Siihen sisältyvät koko elämän taistelut ja huokaukset". Hän piti Beethovenia parhaimpana kaikista säveltäjistä ja hyvin usein hän vakuutti: "Beethoven soveltuu parhaiten minun hermoilleni".
[25] Beethovenin talo oli lähellä Wienin linnoituksia, jotka Napoleon räjähdytti ilmaan valloitettuaan kaupungin. "Mikä hurja elämä, mikä hävityksen kauhistus minun ympärilläni!" kirjoitti Beethoven kustantajille Breitkopf ja Härtel 26 p. kesäk. 1809. "En näe muuta kuin rumpuja, trumpetteja ja kaikenlaista kurjuutta."
Eräs ranskalainen, joka näki Beethovenin Wienissä 1809, paroni de Trémont, Conseil d'Etat'n auditori, on kuvaillut meille hänen ulkomuotoaan näihin aikoihin. Hän antaa sangen värikkään kuvan siitä epäjärjestyksestä, joka Beethovenin asunnossa oli vallalla. He keskustelivat filosofiasta, uskonnosta, politiikasta, mutta "ennen kaikkea Shakespearesta, hänen epäjumalastaan". Beethoven oli hyvin taipuvainen seuraamaan Trémontia Parisiin, missä, niinkuin hän tiesi, Konservatorio jo soitti hänen sinfoniojaan ja missä hänellä oli innokkaita ihailijoita — (Mercure musical 1 p:ltä toukok. 1906: Käynti Beethovenin luona, kirj. paroni de Trémont. Kirjoitelman on julkaissut J. Chantavoine.)
[26] Tai oikeammin: Therese Brunsvik. Beethoven oli tutustunut Brunsvikin perheeseen Wienissä vuosien 1796 ja 1799 välillä. Giulietta Guicciardi oli Theresen serkku. Beethoven näyttää yhteen aikaan olleen mieltynyt erääseen Theresen sisareen, Josephineen, joka meni naimisiin kreivi Deymin kanssa sekä myöhemmin toisiin naimisiin paroni Stackelbergin kanssa. Vilkkaita ja yksityiskohtaisia kuvauksia Brunsvikin perheestä löytyy eräässä André de Hevesyn kirjoitelmassa: Beethoven ja hänen kuolematon rakastettunsa (Revue de Paris, 1 ja 15 p. maalisk. 1910). Hevesy on tutkielmassaan käyttänyt hyväkseen Theresen käsikirjoituksia, muistelmia ja muita papereita, joita säilytetään Martonvásárissa Unkarissa. Hän kuvailee erittäin uskottavasti Brunsvikin perheen ja Beethovenin välistä läheistä ystävyyttä, mutta asettaa hänen rakkautensa Thereseen kyseenalaiseksi. Hänen todistelutapansa ei kuitenkaan tunnu vakuuttavalta, ja minä pidätän itselleni vapauden myöhemmin sitä lähemmin kosketella.
[27] Mariam Tenger: Beethovens unsterbliche Geliebte, Bonn, 1890.