PRESIDENTTI
Hiljaa!
KAIKKI NELJÄ
Ole itse hiljaa, pyöveli! Kansa, suojele meidän oikeuksiamme, puolustautumisen pyhää oikeutta!
(Kansa liikehtii.)
DANTON (tarttuen Desmoulins'iä käsiin)
No niin poikaseni, karkaise luontosi.
CAMILLE (yhä vielä raukeana, mutia jälleen itsensä halliten, puristaa
Dantonin kättä, hymyilee hänelle ja nousee)
Kiitos, ystävät, minun käsittämätön heikkouteni menee ohi. Teidän ystävyytenne antaa minulle uutta voimaa. — Kas siinä on mitä teillä julmureilla ei koskaan tule olemaan: ystäviä sellaisia kuin nämä! — Te syytätte minua siitä että minä olen sanonut vapaasti ajatukseni? Minä luen sen itselleni kunniaksi. Uskollisena sille tasavallalle, jonka minä olen perustanut, pysyn minä vapaana, maksoi mitä maksoi. Minä olen häväissyt vapautta, sanotte te? Minä olen sanonut, että vapaus se on onnea, se on järkeä, yhdenvertaisuutta, oikeutta. Siinä ovat herjaukseni! Kansa, päätä siitä millaisia kiitossanoja he vaativat.
(Hyvähuutoja.)