Christophe mietti hetkisen:
— Eno, osaatko sinä muita lauluja?
— Kyllä.
— Laula sitten toinen laulu.
— Minkä tähden toinen? Yksi riittää. Ihminen laulaa, kun tarvitsee laulaa, kun täytyy laulaa. Ei saa laulaa huvitellakseen.
— Mutta kun tahtoo tehdä musiikkia?
— Tämä ei ole musiikkia.
Poikanen tuli miettiväksi. Hän ei oikein ymmärtänyt. Kuitenkaan ei hän pyytänyt selitystä: totta kyllä, tämä ei ollut musiikkia, tuollaista tavallista musiikkia. Hän jatkoi:
— Eno, oletko sinä niitä tehnyt?
— Mitä?