— Ehkäpä… Tekisitkö sen?
Christophe tahtoi häntä syleillä. Mutta Aada työnsi hänet pois.
— Tekisitkö sen vai et?
— En, rakas ystävä.
Aada käänsi hänelle raivoissaan selkänsä.
— Sinä et rakasta minua, sinä et tiedä, mitä rakkaus on.
— Hyvin mahdollista, vastasi Christophe suopeasti.
Christophe tiesi hyvin, että hän olisi pystynyt yhtä hyvin kuin kuka muu tahansa jollakin intohimon hetkellä tekemään tyhmyyksiä, jopa kunnottoman töitäkin, ja, — kukapa tietää? — vielä enempääkin; mutta hänestä oli hävytöntä kerskua kylmästi sellaisella, ja vaarallista tunnustaa se Aadalle. Jokin vaisto sanoi hänelle, että rakas vihollinen vaaniskeli nyt häntä ja otti varteen jokaisen hänen sanansa: hän ei tahtonut päästää häntä niskaansa.
Toisen kerran yritti Aada uudestaan; hän kysyi Christophelta:
Rakastatko minua sen tähden, että minua rakastat, vai sen tähden, että minä rakastan sinua?