Kohn naurahti ja sanoi itserakkaasti:
— Ranska on nainen, hyvä ystävä. Jos tahdotte menestyä, niin käyttäkää sitä tietä hyväksenne.
Christophe ei kuunnellut selitystä, vaan jatkoi omaa esitystään.
Tehdäkseen siitä lopun kysyi Kohn:
— Mutta tuhat tulimmaista, kuinka te olette täällä?
— Kas! ajatteli Christophe. Hän ei tiedä mitään. Siksipä hän on niin ystävällinen. Kaikki muuttuu, kun hän saa tietää.
Hän piti kunnia-asianaan kertoa Konnille kaikesta, mikä saattoi asettaa hänet huonoon valoon: tappelusta sotilaitten kanssa, hänen takaa-ajostaan ja paostaan kotimaasta.
Kohn nauroi katketakseen.
— Hyvä! huudahti hän, hyvä! Ah, mikä mainio juttu!
Hän puristi lämpimästi Christophe'in kättä. Hän ihastui aina tavattomasti, kun joku veti nenästä virkavaltaa; ja tämä juttu huvitti häntä sitäkin enemmän, kun hän tunsi kaikki sen sankarit: hän havaitsi sen koomilliset puolet.
— Kuulkaa, jatkoi hän. Kello on yli kahdentoista. Tehkää minulle se ilo… Syökää kanssani aamiaista.