— Ah! älkää sanoko minulle niin! Silloin minä vihaisin itseäni.
— Vakuutan teille.
— Ei koskaan, ei koskaan! Kiellän häntä pitämästä minusta.
— Samaa juuri sanoi teidän ihailijanne. Te olette yhtä hupsuja kumpikin. Lucien selitti parhaillaan erästä teidän kappalettanne. Tuo arka poika, jonka juuri näitte, nousi vihasta vavisten ja kielsi häntä puhumasta teistä. Mikä vaatimus!… Onneksi olin lähellä. Minä löin nauruksi koko asian; Lucien teki samoin; ja poika vaikeni hämmentyneenä ja esitti lopuksi anteeksipyynnön.
— Poika parka! sanoi Christophe. Hän oli liikutettu.
— Minne hän on mennyt? jatkoi hän kuuntelematta rva Roussin'iä, joka jo puhui hänelle muista asioista.
Hän kääntyi etsimään häntä, mutta tuo tuntematon ystävä oli hävinnyt.
Christophe palasi rva Roussin'in luo:
— Sanokaa minulle hänen nimensä.
— Kenen? kysyi tämä.
— Hänen, josta äsken puhuitte minulle,