— Se haittaa, sillä minä en tahdo, että vaimoni olisi toisenlainen kuin olen itse.
— Mitä kummaa! Tehän vaaditte vaimonne ajatuksetkin? Silloinhan te olette vielä itsekkäämpi kuin tuo majuri!
— Te puhutte asiaa ajattelematta: ottaisitteko te naisen, joka ei pitäisi musiikista?
— Sellainen on minulla ollutkin.
— Miten voivat ihmiset elää yhdessä, ellei heidän katsantokantansa ole sama?
— Jättäkää jo katsantokantanne! Ah, hyvä ystäväni, mitkään aatteet eivät merkitse mitään, kun ihmiset rakastavat toisiansa. Mitä se minuun kuuluu, ettei nainen, jota rakastan, pidäkään musiikista niinkuin minä? Hän on itse minulle musiikkia! Kun on, niinkuin te, saanut sellaisen onnen, että on löytänyt kunnon tytön, joka rakastaa teitä, ja jota te rakastatte, niin uskokoon, mitä tahtoo, ja uskokaa itse, mitä ikinä haluatte. Lopultakin ovat kaikki aatteenne yhtä joutavia; ei maailmassa ole muuta kuin yksi totuus, yksi, Jumala: rakastaa toisiaan.
— Te olette runollinen sielu. Ette näe todellista elämää. Minä tunnen monta paria, jotka ovat saaneet kärsiä paljon tästä henkisestä eripuraisuudesta.
— Se johtuu siitä, etteivät he rakasta toisiaan kylliksi. Täytyy tietää, mitä tahtoo.
— Tahdolla ei kaikkea elämässä saada. Vaikka tahtoisinkin naida m:lle
Chabranin, en sitä voisi tehdä.
— Ja miksi ette!