"Jos siellä vaan on niin kovin 'lysti' olla, niin pitäneekö tuonne sitten mennä."
"Kyllä siellä on 'lysti' olla. Et kadu kauppojasi, jos vaan menet sinne."
"No, minä menen."
"Mene vaan, minä tulen kanssa."
"Minkä aikana se alkaa?"
"Viideltä."
"Onpa siihen vielä aikaa. Minä käyn odottaessani asemalla. Hyvästi!"
"Hyvästi!"
Kyllä Jussin nyt teki kovasti mieli konserttiin. Ei hän olisi malttanut olla poissa konsertista, ei, vaikkapa kotona olisi tuli ollut nurkassa, tai Priita-Maija olisi aikonut ottaa rohki eronsa koko miehestä, jos vaan sinne meni. Ja muutoinkin hän oli jo ollut niin monta vuotta renkinä ja tienannut kokoon siksi rahoja, että hänen toki nyt kannatti kerran kuunnella muitakin laulajia, ei aina Priita-Maijaa; "kyllähän vielä hänen lauluansa kerkeää kuulla vastakin. Muutoin Priita-Maija, kun vimpauu, niin se huutaa huoneessa ja ulkona, että seinät soi ja alkaa jo lopulta käydä kylläksikin, mutta ei tohdi kieltää, eli kun se likka pintauu, niin silloin ei Jussilla olekaan makeat edessä; ottaa vielä eronsa. Ja olihan hän itse viime pyhänä kortilla tienannut monet markat, jotta näitä nyt sai panna jo vähän menemäänkin." — Hän oli jo kerran yrittänyt naimaankin, vaan kuulutuksista oli morsian ottanut eronsa. Silloin oli häneltä päässyt itku. Vaan kun hän oli juuri parhaallaan itkemässä pirtin penkillä, niin sattui sinne tulemaan Priita-Maija ja näki hänen itkevän. Priita-Maija arvasi Jussin surun syyn. Lohduttaakseen Jussia lauloi hän niin kauniisti kuin suinkin osasi "kukkuu, kukkuu" j.n.e. Siihen paikkaan jäi Jussin itku ja hän kuunteli ihmetyksellä Priita-Maijan laulua; laulun voima oli hänet lumonut. Jussi rakastui yhtäkkiä Priita-Maijaan silmiä, korvia myöten. Nyyhkien ilmoitti hän tunteensa Priita-Maijalle. Se oli Priita-Maijan mieleen, sillä sitävastenhan hän oli laulunsa juuri niin parhaan mukaan laulanutkin. Kun hän oli jo likempänä kolmeakymmentä, eikä vieläkään ollut miehestä mitään tietoa, oli se uutinen hänelle oikein suloinen ja hyvä sanoma. Jussi taasen sai Priita-Maijassa sen takaisin, jonka hän oli vasta surukseen kadottanut. Jussi oli siis hyvin "musikaalinen" mies, sillä laulun voimahan se oli, joka juuri oli hänet saanut uudestaan naimista ajattelemaan, josta ajatuksesta hän oli jo epätoivossaan ollut vähällä luopua. Siinä syntyi siis vanhan naimisen raunioille kihlaus ja äkkiä. Eivät he kumminkaan aikoneet heti kuulutuksiin panna, vaan aikoivat odottaa vielä syksyä, jolloin Priita-Maija pääsee irti palveluksestaan. He asuivat samassa talossa. Priita-Maija piikana ja Jussi oli huonemiehenä. Priita-Maijalla oli siis hyvä tilaisuus hoitaa "helluansa" ja laulella hänelle välistä. Mutta nyt aikoi Jussi mennä viime pyhänä kortilla voitetuilla rahoillansa konserttiin.
Näitä kaikkia mietti Jussi, kun hän asteli asemalle, aikaa kuluttaakseen, kunnes konsertti alkaisi.