"Samahan tuo on, no, niin kauvaksi" Ja isäntä käski nauraen Kallen mennä syömään ja sitten niitylle.
Kun Kalle oli mennyt, heittäytyy isäntä seljälleen vuoteesen ja miettii: Helpolla kieppasin rengin itselleni, vaan lujassa se oli, helsingin lujassa. Tuo Korpelainen pinnisti vastaan kun pakana, koska se oli hänen vallassaan rengiksi pääsy. Lujalle pani ennenkun luvan antoi, vaan irti otin miehen kuitenkin parassa työn aikana ja viidelläkolmatta markalla. Kylän väkevin renki vielä. Kovasti se poika työtä rutistaa. Heinän kantaja oivallinen, kyllä nousevat taakat suovan päälle, vaikka suuriakin olisivat. Eikä siltä pojalta kyljet katkea jos vähän enempikin teettää, kyllä se kestää. Vaan lujaa meillä kysytäänkin, lujaa ja äkästä. Yötä päivää minä sillä miehellä teetän. Tekeepä mieleni nousta ylös ja katsoa kuinka Kalle niittää.
Isäntä nousi ylös vuoteesta ja käveli akkunaan, josta näki ketovainiolle ja siellä niitti väki. Hyvästi kävi Kallelta niittäminen laatuun, oikein olkansa takaa löi hän. Jaa, jaa, — miettii isäntä, kylläs tarkenet meidän nälkärautamme varressa. Ennen varmaankin väsyt, kun meiltä työ loppuu. No, kyllähän en mene takuusen Korpelan ruuasta, niinkuin meidän, vaan työ on meillä kovempi kuin Korpelassa.
Ja isännän vallotti uni kesken suloisten muistelmiensa.
Vaan kedolla niitti Kalle, niitti kahden miehen edestä. Hammasta purren tikkusi hänen vikatteensa, että säkenöitsi vaan.
Täytinen kun helpolla sai. Tuo vanha Aatamikin tuolla sydänalassa kyttelee, oikeen pistää vihakseni. — — — Tuo isäntärengin rahjuskin niittää kuin peijakas, ei anna edes hengähtää, ei hengen rauhaa. Tekee mieleni mennä ja vetää tukasta pientarelle istumaan. Ja Kalle alkoi taasen niittää.
Viikkoja vieri. Kalle palveli Anttilassa renkinä. Joi lupauksestaan huolimatta, riiteli ja kiroili kuten ennenkin.
Muutamana pyhä-aamuna, einettä syödessään, mietti hän: Olisipa vaan nyt Korpelainen katsomassa, kuinka tässä nyt lihapaistia pistelen, kyllä taitaisivat kieroon miehen silmät vääntyä. Ja Kaisakin, sietäisi senkin nuuskutorselon olla nyt piimän mallia katselemassa. Ei olekaan sellaista rättä-piimää, vaan oikeata venyvärkkiä, että puukolla pitää herjaa katkasta. Ei tahdo suuhunkaan mahtua. Ja selvää rukiista leipää, ei senlaista kaunahakkua. Ja Kalle oikein haluksesta lapioitsi ruokaa suuhunsa. Syömästä päästyänsä käveli hän pihalle. Paneusi sitten puhtaaksi niitetylle maalle seljällensä, poltellen piippuansa ja alkoi taasen miettiä nykyistä tilaansa:
Hyviä nuo tämän talon tupakat, ei olekaan paljaita laulupuita, niinkuin Korpelassa. Savutkin niin makeoita ja haiseekin niin hyvältä. Vaan työ on tässä talossa hemmetin kovaa. Illallakin oli liki kaksitoista kun kylpeen mentiin.
Isäntä tuli ulos ja kävi Kallen viereen istumaan.