Nyt oli tärkeätä löytää Jennifer nopeasti. Hän oli huoneessaan, loikoen lattialla ja tuijotellen keltaisella leningillään lepattavaa takkatulen hohdetta.
»Oi, Jennifer!»
Judith vaipui hänen viereensä lattialle, peittäen kasvonsa helmaansa.
»Rakas.»
»En ole oikein onnellinen tänä iltana. Se on huonon tuulen puuska. Luultavasti en voi ihan hyvin. Ja ilta tuntuu niin surulliselta ja vaivaavalta, kun tuulee näin. Eikö sinusta tunnu siltä?»
Jennifer ojensi kätensä ja otti Judithin kasvot niiden väliin, silmäillen häntä synkästi.
»Mitä hän sanoi sinulle?» kuiskasi hän.
»Kuka?»
»Se Martin?»
»Ei mitään. Hänellä ei ole mitään tekemistä tuulessani.»