Kaikkialla heidän ympärillään istuvat kirviset ja kerttuset sekä kultasilmäinen koira olivat auttaneet heitä lopettamaan ateriansa.
Sitten he olivat istuneet takanojassa tuoleillaan ja tuijotelleet puhumatta mitään. Ja juuri silloin Jennifer oli kääntynyt ja katkaissut äänettömyyden rauhallisella, välttämättömältä tuntuvalla vakuutuksellaan; ja sen jälkeen Judith oli ojentanut kätensä ja hivellyt hänen kättänsä hetkisen sekä istunut edelleen hänen vierellään, haaveksien.
Myöhemmin iltapäivällä he olivat nähneet harmaan flanellin peittämiä jalkoja, jotka lähestyivät, ja nousseet poistuakseen.
He olivat kohdanneet saman tumman tytön tulossa hiekoitettua tietä myöten puutarhaan, kantaen tarjottimella saviastioita.
»Olemme tulleet maksamaan teille», sanoi Jennifer, hymyillen säteilevästi.
Tyttö mainitsi hinnan kasvojensa värähtämättä.
»Judith, onko sinulla muassasi niin paljon rahaa, rakas?» kysyi Jennifer ja lisäsi, kääntyen taaskin tyttöön päin: »Meillä on ollut niin kovin hauskaa.»
Ei tullut mitään muuta vastausta kuin nopea, epäluuloinen katsahdus.
Viinimarjapensaita, kultalakkoja, narsisseja, lemmikkejä, keltaisia kaunokkeja ja tulppaaneja kukki runsaasti polun kummallakin puolen.
»Kuinka viehättävä puutarha!» ihasteli Jennifer. »Se on nyt kauneimmillaan, eikö olekin?»