»Pian sitten, pian, Jennifer! Kerro, miten voit, mitä aiot tehdä!
Kerro, menetkö ulkomaille, kenen — kenen seurassa! Kerro kaikki!
Muutoin minä aprikoin yhtenään. Kuvittelen kaikenlaista… Jennifer…»
»Hiljaa, rakas. Ei minulla ole mitään hätää, sen vannon. Ja vannon, että heti kaiken selvittyä kirjoitan sinulle. Ja sitten kohtaamme toisemme. Luotathan minuun, etkö luotukin?»
»Kyllä.»
»Ja sinun täytyy luvata vastata.»
»Kyllä.»
»Mutta älä kirjoita, ennenkuin minä kirjoitan sinulle!»
»En.»
»Hyvästi, rakas!» Jennifer salli käsiensä pudota kupeilleen.
Ovella Judith kääntyi, pakottaen suunsa hymyyn, mutta Jennifer ei katsonut häneen. Taaskin oli näkyvissä ainoastaan hänen sekava tukkansa, joka heloitti lampun valossa.
Lukukauden loppu.