He palasivat etsimään Juliania.
* * * * *
He kiitivät takaisin kotia kohti pitkin kalkkisia teitä tummien varjojen synkistämässä iltailmassa.
Martin ohjasi äänettömänä, ja Judith istui hänen vieressään. Ehkä hän kehoittaisi Martinia ajamaan suoraan kotiin vaivautumatta viemään häntä; sitten he saattaisivat pyytää häntä tulemaan sisälle hetkiseksi, ja hän näkisi Roddyn — näkisi omin silmin, kuinka sairas hän oli.
Äkkiä Martin kääntyi katsomaan häneen ja sanoi suunsa hermostuneesti värähtäessä:
»On niin hupaista nähdä sinut jälleen.»
»Niin hupaista, Martin.»
»Cambridgessa —» Martin katkaisi lauseensa kesken.
»Niin, Martin?»
»Oli kauheata, etten nähnyt sinua useammin Cambridgessa.»