Kajahti tuskainen, kiirivä huuto:
»Tule takaisin!»
Se häipyi kammottavasti tyhjyyteen.
Hiljaa Charlie katosi.
Judith parahti ääneen ja heräsi keskellä yötä, hillittömän itkun kyynelien valuessa hänen kasvoillaan ja sokaistessa hänen silmiään.
Charlie ei senjälkeen enää kertaakaan ilmestynyt.
Hänen poikansa syntyi, ja hänen isoäitinsä kuoli; mutta hän oli liian kaukainen, liian riutunut varjo nostaakseen päätänsä sentähden.
TOINEN OSA
1
He tulisivat taaskin tänne. Saatuaan sen tietää hän ei rohjennut liikuskella puutarhan ulkopuolella siitä pelosta, että kohtaisi heidät aavistamattaan. Ainoastaan pimeän aikana oli turvallista, ja unettomana yönä toisensa jälkeen hän hyppäsi keittiön ikkunasta puutarhaan ja käveli nurmikolla, jota peittivät puiden pitkät, sileällä, kuutamon valkaisemalla ruohopinnalla selväpiirteisinä näkyvät varjot. Kaikki värit olivat häipyneet; ainoastaan kukkasaran valkeat kevätkukkaset pilkottivat fosforihohteisina, ja lehtisilmikkoiset puunlatvat piirtyivät kylmäviivaisina kuulakassa hopeavälkkeisessä valotulvassa.