Niissä ja senkaltaisissa mietteissä minä huomasin kaupungista meidän leiriin ammutun luodin parin askeleen päässä minusta, minä heilahdin sen niskaan ja palasin onnellisesti oman väkeni luokse takaisin. Tarkoitus jäi tosin saavuttamatta, mutta ehjin nahoin pääsin sittenkin.
3. Ratsain aukosta
Jos minä itse olin hyppäyksissä sukkela ja vikkelä, niin ei ollut huonompi mun ratsunikaan. Se ei välittänyt aidoista eikä kuopista, — ylitse hyppäsi vaan kaikesta, mikä eteen tuli.
Kerran sattui jänis, jonka kintereillä olin, hyppäämään tien poikki, ja samassa joutuivat sen ja minun väliini komeat vaunut, joissa istui kaksi ihanata rouvas-ihmistä. Mutta hevonen loikkasi vaunujen läpi, ikkunasta toiseen, — ruudut olivat näet lasketut alas, — ja semmoista vauhtia loikkasikin, ett'en ennättänyt hattuanikaan nostaa, minä, jonka synnynnäinen kohteliaisuus yleensä oli vetänyt suosiollista huomiota puoleensa sekä ylhäisissä että alhaisissa. Vielä vähemmin siinä oli aikaa pyydellä anteeksi tavatonta rohkeuttani, jolla heitä olin häirinnyt. Ratsuni kiiti näet niin tulista tuiskua, että viimeinkin, kun ennätin hämmästyksestäni toipua ja katsahtaa, missäpäin jänis lienee, huomasin sen puolen peninkulman päässä takanani. Me olimme karauttaneet sen sivuitse, ja tuolla se istui kaukana ja katseli meitä niin pilkallisesti. Kääntyä takaisin, — mahdotonta: se olisi loukannut uljaan ratsuni kunniantuntoa.
4. Suosta omin neuvoin
Kerran taas minun piti karauttaa suon poikki. Päästyäni jonkun matkaa, huomasin sen olevan paljoa suuremman kuin ensin olin luullutkaan. Palasin senvuoksi reunalle ja otin paremman vauhdin, mutta tällä kertaa kävi kahta hullummin: minä vaivuin ratsuineni päivineni kaulaa myöten suohon. Hukka meidät siinä varmaan olisi perinyt, mutta silloin tartuin kaikin voimin toisella kädelläni omaan palmikkooni, puristin jalat lujasti hevoseen kiinni ja niin vedin meidät kumpaisenkin jälleen kuivalle maalle.
VIIDES LUKU
Turkkilaisten vankeudessa. Kotimatka
1. Kuusta kirvestä
Niin rohkea ja sukkela ja taitava kuin olinkaan, ja niin uljas kuin olikaan minulla ratsu, kävi Turkin sodassa sittenkin välisti toisin kuin olisin suonut. Menipä minulla kova onni niinkin pitkälle, että jouduin ylivoiman käsissä vangiksi ja, — mikä vielä pahempi oli, vaikka senpuolisilla ihmisillä ihan tavallista, — minut myötiin orjaksi.