Sen sanottuaan hän pani pullon kaappiinsa lukon taakse, pisti avaimen housujensa taskuun ja soitti rahanvartijaansa. Mikä ihana kilinä!
— Minun täytyy maksaa veto, — virkkoi hän minulle.
Hän kääntyi sitten rahanvartijansa puoleen:
— Kuule sinä! Anna ystävälleni Münchhausenille niin paljo kultaa, hopeata ja kalliita kiviä kuin väkevin mies kantaa jaksaa. Mene!
Rahanvartija kumarsi herransa edessä maahan asti. Padishah puristi lämpimästi kättäni ja päästi meidät menemään.
2. Kuin tina tuhkaan
Arvaa sen, ett'en minä vitkastellut hetkeäkään, täyttäessäni armollisen herran suosiollista käskyä. Panin noutamaan väkevän palvelijani. Hän tuli, pitkä hamppuköysi mukanaan. Yhdessä lähdettiin sitten padishahin aarreaittaan, ja kun sieltä takaisin tultiin, niin eipä sinne todellakaan paljoa jäljelle jäänyt. Riensin sitten saaliineni tuota pikaa satamaan, palkkasin suurimman aluksen ja nostatin heti kohta ankkurin, saadakseni aarteeni turvalliseen kätköön, ennenkuin mitään kolttosia väliin tulisi.
Pelkäsin pahaa, ja pahoin kävikin. Rahanvartija jätti aarreaitan oven perässään auki — turhapa olisi ollut sitä enää lukkoon pannakaan — ja juoksi kuin henkensä edestä padishahin luokse ilmoittamaan, kuinka ylenpalttisella tavalla minä olin käyttänyt hyödykseni hänen majesteetinsa auliutta. Padishah oli kuin pilvistä pudonnut ja katui nyt ennen-aikaista päätöstään. Hän käski suur-amiraalinsa lähteä koko laivastolla ajamaan minua takaa ja teroittamaan minulle mieleen, ett'eihän se veto sillä tapaa ollut käsitettävä. Olin ennättänyt vain pari peninkulmaa edelle, kun näin koko Turkin laivaston tulevan täysissä purjeissa perässäni. Silloin minun pää parkani, joka luuli istuvansa jo hyvinkin lujasti sijoillaan, alkoi huojua enemmän kuin koskaan ennen. Mutta enpä muistanutkaan puhaltajaani.
— Olkaa rauhassa, eksellensi, — sanoi hän.
Hän asettui aluksen perään, toinen sierain Turkin laivastoa, toinen meidän purjeita kohti ja alkoi puhaltaa niin valtavan väkevästi, että sotalaivoilta purjeet repesi ja köydet katkesi ja mastot taittui, ja koko laivasto ajautui vähissä hengin takaisin satamaan. Meidän alus sitä vastoin pääsi moniaan tunnin perästä Italian rannalle.