Kapteeni Phippsistä päästettiin sittemmin semmoinen juoru liikkeelle, että hän muka olisi päässyt paljoa pohjoisemmaskin, jos olisi tahtonut. Katson velvollisuudekseni käydä häntä puolustamaan. Meidän laivamme oli juuri pääsemäisillään pohjoisnavalle, mutta minä lastautin sen niin suurella määrällä karhuntaljoja ja karhunpöystejä, että olisi ollut sulaa hulluutta mennä enää kauemmas. Laiva ei olisi kestänyt pienintäkään navakkaa tuulta, saatikka sitten jäävuoria, joita niissä merissä niin viljalti uiskentelee.
Kapteeni Phipps on sittemmin monta kertaa pahoitellut, ett'ei hän ollut osallisena sen päivän urhotyössä, — hän nimittää sitä päivää sattuvasti kyllä karhuntaljain päiväksi. Hän kadehtii minulta kunniata ja koettaa sitä kaikin tavoin supistella. Olemme usein kiistelleet tuosta asiasta keskenämme, ja on meidän välimme vielä tänäkin päivänä vähän niin ja näin. Hän väittää esimerkiksi, ett'ei tuo karhujen puijaaminen ollut konsti eikä mikään, kun minulla oli karhuntalja ylläni; hän muka olisi mennyt heidän keskelleen ilman valhepukua ja olisi täydelleen käynyt karhusta.
Mutta tämä on niin arkaluontoinen asia, ett'ei sivistynyt mies uskalla siitä liian kiivaasti kiistellä Englannin jalon peerin kanssa.
NELJÄSTOISTA LUKU
Kahdeksas seikkailu
Turkinpyitä valtamerellä
Kuljin kerran kapteeni Hamiltonin laivalla, matkalla Englannista Itä-Indiaan. Mukana oli minulla muuan lintukoira, Tray, sanan täydessä merkityksessä aivan korvaamaton hurtta.
Eräänä päivänä, ollessamme tarkkojen laskujen mukaan vähintänsä kolmensadan peninkulman päässä rannasta, huomasin Trayn äkkiä käyvän asentoon. Tuo tuntui kovin oudolta, mutta samassa asennossa se seisoi toista tuntia yhtämittaa. Minä huomautin kapteenille ja upseereille tämän kummallisen ilmiön ja vakuutin, että maa mahtaa olla lähellä, koskapa koirani seisoo lintua. Minulle naurettiin pilkallisesti vasten silmiä, mutta siitä ei minun luottamukseni koiraan rahtuakaan vähentynyt.
Väiteltiin sinne tänne, kunnes minä vihdoin sanoin luottavani koirani nenään enemmän kuin koko laivalla olevain silmiin. Puolen tunnin perästä viimeistäkin kohdataan lintuja, intin minä, ja panin vetoon sata guineata — juuri laivamaksuni.
Kapteeni Hamilton, ylipäänsä kunnon mies kaikin puolin, räjähti nauramaan, kutsutti mr Crawfordin, laivan lääkärin, ja käski hänen koettamaan minulta valtasuonta. Tieteen mies teki työtä käskettyä ja julisti minut täysin terveeksi. Sitten he puhelivat sopottamalla keskenänsä, mutta minun onnistui sittenkin saada joitakuita sanoja selville.