Matkustus maan sisimmissä ja muita merkillisiä seikkailuja
1. Etnan sydämessä
Olin lukenut erään kirjan, nimeltä "Matkustus Siciliassa", ja mieleni rupesi tekemään saada nähdä Etnan vuorta. Heti läksinkin matkalle ja saavuin muitta mutkitta Siciliaan, vuoren juurelle.
Aamulla sitten aloin astua vuoren huippua kohti, lujasti päätettyäni päästä näkemään vuoren sisustaa, maksakoon vaikka henkeni. Peräti vaivalloisen matkan jälkeen, jota oli kestänyt runsasta kolme tuntia, pääsin vihdoin huipulle. Kolme viikkoa oli tulivuori jo pitänyt jyryä ja jyminää.
Etnasta on aikoinaan niin paljon kirjoiteltu, että jokainen tuntee tämän kuuluisan tulivuoren. En siis ota lisätäkseni mitään, minkä muut kukaties tietävät paremmin kuin minä. Ja vähemmällähän sitä paitsi pääsen.
Kolmasti kuljin aukon ympäri — se on muodolleen kuin mikä ratti, — mutta huomattuani, ett'ei siitä sen parempaa tule, tein tuiman päätöksen ja hyppäsin aukosta sisään. Tuskin olin sen tehnyt, niin jo tuntui kuin olisin hyvässäkin hikikylvyssä: hehkuvia hiiliä lenteli ylt'ympärilläni, ja ne polttivat ruumistani aivan armottomasti.
Kova oli vauhti, jolla nuo hehkuvat aineet sinkoilivat ylös, mutta sitäkin kovempaa vauhtia minä vaivuin yhä alemmas, ja niin pääsin jo muutaman silmänräpäyksen perästä pohjalle. Minä avasin silmäni ja — mitä minä näen? Edessäni oli itse Vulkanus, Kyklopit ympärillään. Nämä herrat, jotka minun järkeni oli jo aikoja sitten siirtänyt tarujen maailmaan, olivat kolmisen viikkoa olleet riidassa keskenään. Siitä se jyry ja jyminä. Minun ilmaantumiseni vaikutti kuin mikä taikavoima: rauha ja sovinto veljesten kesken syntyi heti.
Vulkanus astua lynkytti heti kaappinsa luo, toi sieltä voiteita ja laastaria ja puoskaroitsi minua omin käsin. Hetken kuluttua haavani olivat ummessa. Sitten hän tarjosi minulle virvoituksia, pullon nektaria ja muita makeita viinejä, joita vain jumalat ja jumalattaret juovat. Matkan vaivoista hiukan toinnuttuani, hän esitti minulle puolisonsa, Venerin, ja pyysi hänen pitämään minusta hyvää huolta. Kun vieläkin aattelen kaunista huonetta, johon hän minut saattoi, pehmeitä istuimia, joihin hän minut pani istumaan, ja koko hänen suloista olentoansa, niin ihastus yhä vieläkin mieleni täyttää.
Vulkanus antoi minulle tarkan kuvauksen Etnasta. Hän selitti, ett'ei koko vuori ole muuta kuin suunnaton poroläjä hänen hormeistaan. Usein hänen täytyy, kertoi ukko, rangaista väkeänsä, ja silloin hän vihoissaan viskaa heihin hehkuvia hiiliä, mutta miehet osaavat useinkin niin nokkelasti väistyä syrjään, että hiiliä sinkoilee maan pinnalle saakka, joten häneltä varastot vähenevät.
— Meillä, — kertoi hän — riittää riitoja välistä kuukausmäärin, ja niistä seuraa niitä ilmiöitä, joita te, maanpäälliset, sanotte luullakseni purkauksiksi. Vesuvius on sekin minun pajojani. Täältä käy sinne meren-alainen käytävä, kolmesataa viisikymmentä peninkulmaa pitkä. Riidat ne sielläkin saavat teidän "purkauksianne" aikoin.