— Jaha! — arvelin minä. — Niin tulit kuin käskettynä.
Minä tartuin sitä etukäpäliin ja puristin niitä niin hartaasti, että karhulta pääsi parku. Min'en ollut tuosta millänikään, vaan pitelin pitelemistäni tassuista kiinni hamaan siihen asti, kunnes peto kuoli nälkään. Tämä kohotti minut karhujen maailmassa sellaiseen arvoon ja kunniaan, ett'ei sen koommin ole karhu enää ikinä kimppuuni käynyt.
6. Hyvä koira kuoltuaankin
Matkustin sieltä sitten Pietariin, jossa eräältä vanhalta tuttavaltani sain peräti mieluisan lahjan, nimittäin koiran, sen saman nartun pentuja, joka, niinkuin muistettanee, oli kerran ajanut minulle kuusi jänistä yhtähaavaa. Pahaksi onneksi sattui muuan kömpelö metsästäjä ampumaan sen kuolijaksi, lauaistuaan haulikkonsa muka lintuparveen. Minä teetin tuon kelpo elukan nahasta itselleni liivit, ja ne ne minua vieläkin saaliin jäljille saattavat. Päästyäni näet pyssyn kantaman päähän, kirpoaa liivistä nappi siihen suuntaan, missä otus on, ja minulla kun pyssy on alati ladattuna, niin ei saalis minulta milloinkaan pääse pakoon.
Tällä haavaa on liiveissäni vielä kolme nappia. Kun tästä taas alkaa metsästys-aika, neulotan niihin kaksi uutta nappiriviä. Ken sitten minua kunnioittaa käynnillänsä, hänen ei tule ikävä olla.
Mutta tähän nyt tällä erää tarinani päättykööt.
Hyvää yötä!