4. Valaskalan vatsassa
Harhailtiin sitten merellä kolme päivää taivas ties missä, sillä kompassiahan meillä ei ollut. Tultiin vihdoin sellaisille ulapoille, missä vesi oli ihan mustaa. Me maistoimme tätä samean näköistä vettä, ja katso se olikin mitä armainta viiniä! Töin tuskin saatiin merimiehet estetyiksi juomasta itseänsä humalaan. Mutta eipä tuota iloa pitkälle piisannut, sillä pian alkoi laivan ympärillä vilistä valaskaloja ja muita jättiläismäisiä kaloja. Oli siellä semmoinenkin, ett'ei pyrstöä näkynyt, vaikka kiikarillakin katsottiin. Pahaksi onneksi huomattiin tuo hirviö vasta silloin kuin se oli ihan lähellä laivaa. Yksi ahmaus vaan, niin jo oli koko laiva mastoineen päivineen sen kulkussa.
Jonkun ajan perästä peto aukaisi hirmuisen kitansa, nielläkseen suunnattoman määrän vettä, ja sen mukana solui sitten laiva hirviön mahaan. Siellä me sitten täydessä tyvenessä heitimme ankkurin. Ilma oli siellä jotenkin helteistä ja umpeaa. Mahassa näimme sitten ankkureita, köysiä, ruuhia, pursia ja monen monta laivaa, toiset täydessä lastissa, toiset tyhjillään. Niitten oli käynyt samoin kuin meidänkin. Täytyi yhtämittaa pitää tulisoihtuja palamassa, meiltä kun puuttui sekä aurinko että kuu ja taivaan tähdet. Kahdesti päivään kelluttiin ulapalla, ja kahdesti olimme pohjassa kiinni. Silloin näet kuin peto juoda huhmasi, silloin oltiin väljillä vesillä, ja kun se syöksi vedet suihkuna ilmaan, silloin käytiin pohjaan. Tarkkain laskujen mukaan oli hirviön härppäämää vettä niin paljo kuin Geneven järvessä, joka ympäri mitaten on kolmekymmentä peninkulmaa.
Vankeutemme toisena päivänä tässä pimeässä valtakunnassa uskalsin minä kapteenin ja muutamain upseerien seurassa lähteä tarkastusretkelle, laivan istuessa pohjassa kiinni. Meillä oli tulisoihdut joka miehellä, ja siten me vähitellen kohtasimme kymmenentuhatta miestä, kaikki samassa tilassa kuin mekin. He neuvottelivat siitä, millä keinoin päästä täältä pois. Muutamat olivat olleet siellä jo monta vuotta. Mutta juuri kuin puheenjohtaja oli selittämässä meille, mistä tässä on kysymys, rupesi tuota pahuksen petoa janottamaan, ja vetten paljoudet hyökkäsivät sellaisella vauhdilla sisään, että parahiksi ennätti jokainen laivaansa. Muutamat, jotka olivat vähemmin ketteriä kuin me, saivat pelastua uimalla.
Heti kuin oli päästy kuiville, kokoonnuttiin taas neuvottelemaan. Minut valittiin puheenjohtajaksi, ja minä ehdotin, että kaksi pisintä mastopuuta kiinnitettäisiin päittäin yhteen, ja samassa kuin peto ensi kerran aukaisee kitansa, pystytettäisiin puu sillä tapaa, ett'ei peto enää saisi leukojaan yhteen. Tämä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ja sata väkevintä miestä määrättiin panemaan sitä toimeen. Tuskin oli mastot minun johdollani saatu yhteen, niin jo tarjoutuikin sopiva tilaisuus. Hirviötä rupesi haukottamaan, ja silloin me iskimme maston niin, että alapää tuli kiinni kieleen ja yläpää kitalakeen. Nyt siltä jäi kita ammolleen.
Heti kohta kuin taas oltiin syvillä vesillä, noustiin venheisin ja päästiin vihdoin ihmisten ilmoille. Oli se riemunhetki sentään, kun taas saatiin nähdä auringon paistetta, jota vailla oli oltu neljätoistakymmentä päivää. Kun sitten kaikki alukset oli saatu hirviön mahasta ulos, oli meitä kokonainen laivasto: noin viisineljättä laivaa kaikenlaisista maista. Mutta mastot jätettiin pedon kitaan pystyyn, jott'ei muitten, jotka tämän kidan kohdalle sattuvat, kävisi yhtä onnettomasti kuin meidän.
5. Kaspian merellä
Päästyämme vankeudesta, oli meillä ensimmäisenä huolena saada tietää, missä tienoin maailmaa nyt ollaan. Kauan kesti tätä seikkaa pohtia. Vihdoin onnistui minun, entisten havaintojeni perustuksella, saada selville, että me olimme Kaspianmeressä. Mutta koska tämä meri ei ole yhteydessä minkään muun meren kanssa, oli meidän mahdoton käsittää, millä lailla meidät oli tänne heittänyt. Muuan juustosaaren asukkaita, jonka olin ottanut mukaani, selitti tämän asian varsin järkevällä tavalla: peto, jonka mahassa me olimme olleet niin kauan, oli tullut tänne maan-alaisia meriä myöten.
No niin, täällä sitä nyt kerta oltiin ja sillä hyvä. Täysissä purjeissa laskettiin rantaan, ja minä nousin ensimmäisenä maihin.
Tuskin olin astunut jalkani kuivalle maalle, kun jo lihava karhu ryntäsi päälleni.