1. Paleltunut mies
Retkeni Venäjälle alkoi talvisydännä, sillä minä olin harkinnut, ja viisaasti harkinnutkin, että Pohjois-Saksassa, Puolassa, Kuurinmaalla ja Liivinmaalla pakkanen ja lumi laittavat tiet hyvään kuntoon. Hallituksen ei sitten enää tarvitse niistä huolta pitää. Minä kuljin ratsain, se kulkuneuvo kun epäilemättä on kaikkein mukavin, jos nimittäin mies kestää ja juhta jaksaa. Siten pääsee ainakin sitä harmia näkemästä, että kyytimiestä janottaa jok'ikisen kapakan kohdalla.
Keveänlainen oli minulla ylläni puku, ja sitä selvemmin sen sain tuta, mitä kauemmas pohjoista kohti jouduin. Eipä aikaakaan, niin näin Puolan puolella maantien varrella mies paran, joka hytisi ja värisi vilusta. Aatelkaas: kylmässä viimassa talvella ja tuskin sen verran vaateriekaletta päällä ett'eihän ollut ilki alasti!
Ihan sydäntä kouristi, katsellessani tuota raukkaa, ja vaikka itseänikin paleli niin, että hampaat suussa kalisivat, viskasin viittani hänen yllensä. Samassa kuulin äänen tulevan, niinkuin taivaista, ja sanovan minulle: "Poikani, tämä hyvä työ ei pidä sinulle palkitsematta jäämän." Hyvillä enteillä siis matkani alkoi.
2. Nietoksessa
Ratsastin tuosta eteenpäin, kunnes synkkä yö minut yllätti. Ei valon tuikausta, ei kolinaa eikä kalketta missään, mikä olisi tiennyt kylän läheisyyttä. Koko tienoo oli syvän lumen vallassa. Ei erottanut tietä, ei polkua.
Väsynyt kun olin kovin, päätin astua ratsuni seljästä maahan. Sidoin sitten hevoseni johonkin, mikä pisti lumesta näkyviin ja näytti olevan seipäännenä. Varmemmaksi vakuudeksi pistin pistolit kainalooni ja kävin pitkälleni lumeen. Siihen minä nukuinkin niin makeasti, että heräsin vasta sitten kuin oli täysi päivä. Kovin hämmästyin, huomatessani olevani keskellä kylää, kirkkomäellä. Ratsustani ei näkynyt ensi alussa jälkeäkään, mutta äkkiä kuulin sen hirnahtavan jossain korkealla pääni kohdalla. Minä vilkaisin sinnepäin ja — tuollahan se ratsu rukka riippuu, suitsistaan kiinni kirkontornin huipussa, viirikukon kohdalla! Nyt minulle selvisi kaikki tyyni: eilen, tänne tullessani, oli koko kylä ollut lumen peitossa, mutta yöllä oli äkkiä lyönyt suojaksi, lumi oli sulanut, ja minä olin vaipunut yhä syvemmälle, hamaan maanpintaan asti. Minkä yöllä olin luullut seipäännenäksi, olikin ollut kirkontornin viirinpää. Pitkittä puheitta sieppasin pistolini ja ammuin suitset poikki. Hevonen tulla heilahti maahan, minä selkään sille ja sitä tietä matkaan taas.
Hyvin kävi kaikki, kunnes saavuin Venäjälle. Siellä kun ei ole tapana kulkea talvella ratsain, ja minä kun aina pyydän elää maassa maan tavalla, niin otin pienen reen, valjastin yhden ainoan hevosen sen eteen ja läksin köröttämään hilpeällä mielellä Pietarin kaupunkia kohti.
3. Susi kimpussa ja suden kimpussa
En muista enää tarkoin, Vironmaallako se tapahtui vai Inkerelläkö, mutta siitä olen varma, että synkällä salolla se kerran tapahtui, se nimittäin, että hirmuisen suuri, nälkäinen susi alkoi ahdistaa minua. Jo ennätti peto ihan reen jalaksille, ja minun oli ratki mahdoton enää päästä pakoon. Minä painuime reen pohjalle: suoriutukoon nyt hepo pulasta miten parhaiten taitaa. Mutta siitä tulikin sellainen suoritus, jota ei olisi osannut aavistaakaan. Susi antoi palttua koko minun vähäpätöiselle personalleni, loikkasi minun ylitseni hevosen kimppuun ja repi muutamassa silmänräpäyksessä rikki elukka rukalta koko takaosan ruumista. Kipu ja säikäys pani nyt hevosen juoksemaan yhä kauheampaa vauhtia. Minä itse olin pelastettu. Hetken perästä kurkistin varkain kaattuvan alta ja huomasin hirmukseni, kuinka susi oli oikein syöpymällä syöpynyt hevosen sisään. Mutta tuopa oli samalla tilaisuus, jota ei käynyt päästäminen käsistään. Minä sieppasin ruoskan ja ala sillä peittoa petoa. Moinen odottamaton jälkiruoka säikäytti sen niin pahanpäiväiseksi, että se hyökkäsi kaikesta voimastaan eteenpäin, hevoseni hengetön ruumis pudota jymähti maahan, ja — ihme se on, mutta tosi silti — susi pujahti hevosen nahkaan. Minä yhä huimemmin ruoskalla selkään, ja niin mentiin sitä vimmattua kyytiä, eikä kauan kestänytkään, niin jo saavuttiin Pietarin kaupunkiin ohikulkevaisten suureksi kummaksi.