Laura. Jopa siellä taas oli enemmän rahaa.
Anni. Missä?
Laura. Siellä nurkkahyllyssä. Siellä ei ollut eilen kuin kolme penniä ja nyt siellä on jo markka.
Anni. Ah, eilen et liene oikein nähnytkään. Rahat lienevät olleet aivan nurkassa. Mut sinä vaan rupatat etkä kehrää — kyllä siellä ei kohta olekkaan rahaa.
Laura. No, kehräänhän minä.
Anni (lukee itsekseen kirjettä). "Ehkäpä Anni kulta, kohta tulenki kyläänne takaisin." (Kovasti.) Laura hoi!
Laura. Mitä nyt?
Anni. Sehän vasta lie iloisata, kuin yhtäkkiään näkee jälleen rakkaan lemmityisensä, josta on niin kauvan ollut erillänsä.
Laura. Ihii, — luulenpa minäki sen olevan mitä suloisinta. Seisooko siinä pipliassa niin?
Anni. No sinähän olet hupakko — aina sinä vaan naurattelet, pidä ennen huolta rukistasi! (Lukee itsekseen). "Toivoni on silloin tavata lapseni siveäksi ja siistiksi kasvatettuna tyttönä." (Kovasti.) Laura hoi!