Olli (toimessaan.) Sinäpä kyllä! Sinulta minä ensimmäisen selkäsaunanki sain.
Amos (naurussa suin.) Niinkuin sinä juoksit toukopellon yli ja puistelit omenoita puista. Mutta oltiinhan me jo sittemmin hyvät ystävät.
Olli. Ja tämä Risto, silloinen kylän kukka, minut saattoi rakkauden piiriin; hän oli, näät, puhemiehenäni.
Risto. Niin tuota Liisa vainaata köytäillessäsi. Käydessäni leikkaamassa sille köllykkätä, sanoin minä hälle ensimäiset tervehdyksesi.
Olli. Ja sittemmin toit minulle ruusun kukkaisia Liisalta.
Risto. Muistatko, kuinka iloisena sinä silloin hypit ja tanssit?
Olli. Ne olivat ilonpäiviä — nyt lepää Liisani jo maan povessa.
(Nyökyttää päätänsä.)
Paukku. "Anna huolia hevoisen, Murehtia mustan ruunan" ja ole nyt vaan iloisena poikana!
Amos ja Lassi. Niinpä kyllä; olkaamme nyt vaan iloisia!