(Kahdessa näytöksessä.)
Neljäs näytös.
(Martin huone niinkuin kolmannessakin näytöksessä.)
Ensimäinen kohtaus.
Aro (tulla hiipettelee ovesta kalveana ja haralla hapsin ja kilmuilee.) Minua ei ole nähnyt kukaan — kaksi päivää ovat ne jo luulleet minun olevan matkojeni päässä täältä — liekköhän rahat vielä tuossa kaapissa? Ne minä poltan tahikka kätken johonki, jotta Martista tulee yhtä köyhä kuin minäkin olen. (On jo vetäytynyt kaapin luo ja käähää nyt lukon kanssa ja koittaa aukaista sitä tiirikalla.) Hän on minua muokannut ja puukkinut niinkuin koiraa, ja Hanna — se on nauranut minulla, nauranut — malta, malta, ei sinua kohta enää nauratakkaan! (Lukko aukeaa.) Ähäh! Aukesipa se. (Hakelee rahoja ja löytää sen punaisen lompakon.) Ahah! Tuossa ne ovat. (Runttaa kaapin oven kiini ja kiitää keskelle lattiata.) Nämä ne nyt ovat ne kirotut rahat, ja niiden tähden he ovat minut pettäneet ja hyljänneet, ne ovat ne rahat, jotka sen vanhan ukko rahjuksen tekevät kauniiksi ja suloiseksi — nyt hänellä ei ole enää mitään, nyt hän on köyhä ja halveksittava, kurja, niinkuin minäkin olen. — Järveen koko lompakko! — Min' en ole rosvo! Näistä min' en pidä en penniäkään itse; mutta kosto minun pitää heille laatiman! — Järveen koko rahat ja minä itse jälestä — sitten tuo tulinen sydämeni jäähtyy ja saapi rauhan — järveen. (Juoksee keski-ovelle jo vavahtaa.) Joku tulee! (Kääntyy vasemmalle puolelle näyttäjöistä päin.) Noita portaita myöten pääsen tuvan lakkaan — ja kun kaikki herkiävät liikkumasta, niin mä pötkin tieheni ja menen tulemattomiin.
(Menee sille vasemmalle puolelle.)
Toinen kohtaus.
(Martti ja Kalle tulevat keski-ovesta.)
Kalle. Isä hoi, nyt teidän pitää kuunnella minua.
Martti. No?