Olli (äänettä oltuaan.) Laura hoi, onko se luopumista?
Laura. Ah, isä kulta, eihän siitä luopumisesta tosiaankaan ole tullut mitään.
Olli. Vai niin?
Laura. Ei, isä kulta, ei, ja sen tähden minä nyt menen Kallelle.
Olli (naurussa suin.) Vai niin? Silläkö se muka korjautuu!
Kalle. Hih! Laura! Isäsi nauraa, se merkitsee hyvää.
Olli. Niinpä tulkaatte nyt lapset kanssani kylään, siellä saatte nähdä enemmän, kaikki kääntyy ehkä vielä hyvin puolin.
Laura ja Kalle (toisilleen.) Mitähän nyt lie tapahtunut?
Olli. Kyllä minä mennessä selvitän. Käykäätte nyt vaan edellä, vaan elkätte juosko minusta kovin kauvaksi.
Kalle (mennessään Lauralle.) Näet sen nyt Laura, johan minä sanoinki, että kaikki vielä käypi hyvin.