(Menevät.)
Olli (toimessaan ja sydämellisesti.) Sinä kaikkivaltias Jumala, anna
sen nyt käydä hyvin, eläkä salli tämän uuden toivoni mennä turhaan.
Minä lähden nyt sillä vakaalla luottamuksella, että tekoni on hyvä.
Anna tälle vanhalle viuluniekalle siunauksesi! (Menee.)
(Esirippu lankeaa.)
Muutos.
(Martti Miettisen talolla. Takalikolle on kuvailtu joki ja sen varrelle peltoja ja niittyjä sekä puita ja pehkoja kahden puolen. Oikealla puolen, näyttäjöistä katsoen, näkyy Martin tuparakennuksen pää ja seinässä iso reikä, jonka lävitse kurkihirren nenään solmittu nuora menee tuvan lakkaan. Vasemmalla puolen on penkki ison puun juurella sekä kumpaisellakin puolella puita ja pehkoja. Vienon soitannon alettua seuraa:)
Neljäs kohtaus.
Aro (kilmuilee tuvan lakanreijästä ulos sekä laskeutuu nuoraa myöten alas. Soitanto loppuu. Aro pälyy ympäriinsä, kilellä silmin ja haralla hapsin, pelon alla kuukuisissaan. Povesta, liivien alta, näkyy se punainen rahalompakko.) Min' en voinut enää olla tuolla yläällä. Joka silmänräpäys tuntui minusta kuin joku nousta kapittaisi tikapuita myöten ylös, minä pelkäsin, että ne löytäisivät minut. Minä kuulin kaukaa viulun soitannon, joka oli niin suloista ja viehättävää — se soittaja oli varmaan vanha Olli, joka ehkä lähestyy. (Mietteissään.) Se on niin köyhä raukka, ja entäs sen tyttö, — enköhän annakkin niille osan tahi vaikka kaikki nämä rahat? Parempihan se on, kuin haudata ne maahan. Mut ei — Olli voisi antaa ne Martti ryökäleelle takaisin ja pettää minut siten — ennen minä poltan ne; Martin ei pidä saada mitään takaisin, ja sen uskottoman naikkosen pitää saada kärsiä kurjuutta. (Säikähtää.) Hä? Olikohan joku liikkeellä? Ei — se oli vaan lintu, joka rapsoi oksilla; voih, kuin sydämeni läpättää niin kovasti. Jospa minua ei vapisuttaisi niin julmasti! Minun täytyy nyt juosta tuonne joen varrelle metsään — siellä minä kätken nämä rahat louhuun ja odotan sitten iltapimeätä, jolloin minä hyppään jokeen, lopettamaan surujani aaltojen alla. (Yrittää menemään vasemmalle, mutta seisahtaa säikähtäen.) Ka, kukas tuolta tulee? Martti saatanan korvennettavahan se näemmä onki! Mihinkä minä nyt pistäyn? (Painautuu jonkun oikean puoleisen pehkon taakse piiloon.)
Viides kohtaus.
(Aro piilossaan. Martti tulee kalman kalveana vasemmalta puolelta kiireesti sekä pälyy taaksensa.)
Martti. Kirottu viulu! Josko minne menisin, niin aina sen ääni korvissani turisee joko mäeltä tahi metsästä tahikka aidan takaa — se vaan seuraa kantapäilläni; onkohan se nyt vanha Turunen, vai lie taas Olli löyhkä, joka minua kiusaa nyt viimeisellä hetkelläniki?