— Suuri Kaikkeus! kuului huokaus viereltäni.
— Lao-Koo! vieläkö elät? jatkoi ääni vähän ajan perästä.
— Juuri parahiksi, kuiskasin väkinäisesti.
Tajuntani souteli väylää, jossa puikkelehti hurmaava utukuva. Se oli See-Sea. Ja tavantakaa hän käänsi katseensa minuun, läpi uuvuttavan sinikelmeen.
— Lao-Koo! kuului korviini huuto. — Paitsi meitä on täällä vain tuo yksi ainoa.
Kirottu mölyapina!
— Sinä olet halkaissut tuon onnettoman otsaluun —
— Niin, niin.
— Ja katkaissut Sia-Maon niskanikamat.
— Niin, niin.