Siis se jo tiedettiin. Tällä neljänneksellä sen tiesivät jokaisen Piirin joukot. Ja tällä hetkellä lentueitten kärjet kääntyivät asemilleen.
Toitotus katkesi. Olin sysännyt neulan juoksuun Ree-Kianin joukkojen piti olla jossakin Toisen ja Kolmannen Piirin rajalla.
Pimeys oli syvimmillään. Pohjoisessa kimmelsi Otavan kaaritähti. Siitä oikealle leimahteli tavantakaa heikko valoviiva.
Ah! Se ei ollut Ree-Kian. Se painalsi etelään, häilytteli satoja valokieliään ja — pysähtyi äkkiä valottomaksi haamuksi.
Ymmärsin sen liikkeen. Sen oli tavoittanut Tshung-Kingin määräys. Odotin sen tuossa tuokiossa porhaltavan itään. Mutta sitä se ei tehnyt. Sen heijastajat leimahtivat yhtenäiseksi valosuihkuksi, ja suihkun kärki suuntautui loivasti maahan.
Vasta sen seuraava liike pani eloa neulaani. Lentueen äkkiarvaamatta hyökätessä alailmoihin havaitsin valosuihkussa suuren siipisikermän. Vihollisen lähetessä se näytti tahtovan nousta sen yläpuolelle, mutta samassa silmänräpäyksessä hyökkääjä olikin painunut ahtaaseen kaareen ja käänsi nyt keulansa suoraan länteen.
Epämääräisten äänien kuuluessa helvetillisen siipisuhinan kiitävästä kaaresta leimahti sarja tulikieliä ja nouseva lentue jätti jälkeensä kipinöiviä kekäleitä, jotka tuli viivaa piirtäen syöksyivät maata kohti.
— Austria! kuului Ree-Kianin rohkaiseva ääni. — Näitte, toverit, kuinka se meitä pelkäsi. Tshung-Kingiin! Ajakaamme sitä takaa!
Se oli kiivasta lentoa. Austrian polttajajoukko lasketteli itäkaakkoon, selvästikin Gordonia tavoitellen, ja Ree-Kianin lentue kiisi pitkänä nuolena sen kintereillä.
Kerran pari näin edellisen väläyttävän heijastajillaan takaa-ajajain parvea, ja sitten jälleen sen viuhka valahti kulkusuuntaan.