— Kommunismin nimellä!
— Aivan niin, kommunismin.
— Mutta silloinhan on kaikki yhteisomaisuutta.
— Totta kyllä. Ensin sitä nimitettiin kansan yhteisomaisuudeksi, sitten hallituksen omaisuudeksi, ja nyt se on Tai-Jeon yksityisomaisuutta. Minä tiedän, että kansa on itse allekirjoittanut orjuussopimuksensa, vieläpä vaatinutkin sitä, pitänyt aatetta ihanteena.
Tai-Joon vaikeni ja katsahti taakseen.
— Näetkö yhtään siipeä? kysyi hän huomattavan levottomana.
Olimme saavuttaneet jäärajan. Idässä aurinko jo aika-ajoin sinkoili punaisia kielekkeitä yli taivaanrannan ja edessä häämöitti punainen maa kelmeässä aamukajastuksessa.
— Kolme siipeä etelässä, vastasin, — mutta hyvin kaukana.
Tai-Joon antoi siipien hurista vimmatusti.
Seuraavatko ne meitä?