Ympärilläni kuulin huutoja, siipien suhinaa ja terävän räiskähdyksen. Sitten välähti tuli, sähähti höyrypilvi ja kolme yhteen sotkeutunutta siipeä syöksyi ilman halki rasvatyynenä kiillottavan meren syliin.
— Tai-Joon! Tai-Joon! huusin tuskissani.
Ja jostakin loitolta, kuin jälleen asettuneen vedenpinnan alta olin kuulevinani vaimenevan äänen:
— Kiiruhda, Joo-Kee — pelasta kansa — sinä olet herra ja mestari.
Luulin nähneeni vilahdukselta muutaman usvapilkun, mutta niitä hakiessani äkkäsin koilliseen kiireesti pyrkivän siiven, viimeisen.
Tai-Joon oli vienyt molemmat toiset muassaan perikatoon.
SEITSEMÄS LUKU
Tshung-King hälyttää
Kun avasin silmäni, valtasi minut sietämätön tyhjyydentunne. Rai-Sun käänsi epätoivoisen katseensa kattoaukosta ja pälyi minuun nyyhkyttäen.
— Meidän tulee paeta, Rai-Sun, paeta ennen auringon nousua, sanoin kiihkeästi. — Mutta minne pakenemme?