Rai-Sunin toivoton ääni teki minut levottomaksi jopa siinä määrin, että unohdin hetkeksi Tai-Joonin surullisen kohtalon ja aloin vaivata päätäni uhkaavan vaaran torjumiseksi.
— Emmekö voi lentää niin korkealle, etteivät he meitä näe?
— He valaisevat koko taivaan, oi herra. He näkevät ylemmäksi kuin siipemme kantavat. Ja jolleivät he sattuisi näkemään, niin he kuulevat.
— Mutta jäätikkö on autio. Jos pysyttelisimme korkeudessa, kunnes auringon nousu pakottaa heidät suojaa hakemaan, ja sitten laskeutuisimme —
— Ei, ei, hymyili Rai-Sun huolestuneesti. — Jos sen vielä voisimmekin, palaisivat he laskussa sadoin siivin ja nuuskisivat jokaisen peninkulman alan jonkun tai-hengen avulla, nuuskisivat kunnes löytäisivät luolan.
— Olet oikeassa, keskeytin toivottomana oivaltaen ehdotusteni typeryyden. — Meillä ei siis ole muuta neuvoa kuin kuolema tai kaivosten pimeys.
— Jos meidät keksitään, niin ei ole. Mutta kaivokset ovat vain punaisia varten.
— Punaisia! — Ja silloin ymmärsin. — Tarkoitatko, että Morris-Jeo käskisi kärventää minut?
— Morris-Jeo tekee niin, elleivät jo vaanijat. Kenet suuri autuas Tai-Joon on suureksi hengeksi leimannut, sillä ei ole odotettavissa muuta. Mutta, oi suuri Tai-Kee, jos "silmä" meidät keksii, niin salli minun kuolla kanssasi! Kaivoksiin en enää astu. Olisipa minulla vain aseeni!
— Aseesi! — Muistin, että hänen koneessaan oli ollut sellainen. — Missä se sitten on?