— Tai-Joon — Ah!
Päästin ilonhuudahduksen. Se oli Tai-Mason. Tunsinhan hänen laajan otsansa näköpeilin puitteissa.
— Mason! Tehän se olette! sanoin riemuiten. Hänen ilmeensä kävi rauhallisemmaksi.
— Siis Tai-Joon on — sitä aavistinkin. Joutukaa, Tai-Kee! Päivän laskiessa jäätikölle! Sulkekaa virta! Peittäkää jäljet! Antautukaa, jos tarvitaan; taistella ei saa.
— Entä te, Mason?
— Minä —
Ääni katkesi äkilliseen sähähdykseen. Näköpeilin pinta välähteli rajusti ja ennenkuin kerkisin mitään ajatella, näin vilahdukselta leveän punanaaman ja vaanivat silmät. Vielä kerran sähähdys lumosi esiin Tai-Masonin kasvot ja — en tiedä, kuulinko sanat vai luinko ne hänen kasvoistaan — sain varoituksen: "Kuolema ja pimeys, sulkekaa virta!"
Koneellisesti tein niin. Säikähtyneenä tuijotin vielä näköpeilin elottomaan pintaan, kun heräsin Rai-Sunin kosketukseen.
— Oliko se hän — Bei-Woo?
— Oli.