Idässä vaaleni taivaanranta, ja tuon tuostakin heitti vielä kaukainen aurinko sille heikon punajuovansa. Sumumerta oli vielä silmänkantamiin.
Olin Lao-Koo, joku, joka oli tahtonut pelastaa sisarensa Morris-Jeon kynsistä, ja jonka Rai-Sun oli polttanut Ontarion aavikolla. Ja olin matkalla Tshung-Kingiin.
YHDEKSÄS LUKU
Naisten helvetissä
Nousuauringon veripunaisten kielekkeiden jo tavoitellessa taivaankannen kolmannesta täytti Tibetin mahtava ylämaa näköpiirimme. Ja kun vajaan neljänneshetken kuluttua liekehtivä päivänpyörä pilkisti Japanin takaisen meren helmasta, paistoi jonkun matkan päästä silmiini lukemattomain valojen monihaarainen sikermä ja sen takana hyvinkin pienenpuoleista sisäjärveä muistuttava läikkä.
Kuinka tunnollisesti puoli-Jacksonimme olikaan tämän seudun minulle esittänyt, huomasin nyt kuitenkin, että Tshung-Kingin se oli kutistanut kauppalaksi ja tehnyt voimakeskuksesta kiiltävän hopeamarkan.
— Seis! huusi etumiehemme, ja samassa kohosi aitamme huimasti vinkuva raketti, jota seurasi valtavan heijastajan taivasta tavoittava valo.
Heti sikisi kuin pelkästä ilmasta tusinallinen siipiä. Kuljin entistä vauhtiani ja jouduin hetkeksi kehän ulkopuolelle, mutta silloin tärähti takanani moniääninen huuto:
— Takaisin, takaisin, takaisin!
— Riennä, onneton! kirkaisi Rai-Sun suhahtaen lähitseni, ja minä kerkisin piirin suojaan, juuri kun taitseni leikkasi ilmaa hehkuva salama.