Että sotilaallinen ajatustapa ei voisi estää Keski- ja Itä-Europan romahdusta, oli salattua ainoastaan — sotilaalliselle ajatustavalle. Ettei tahdottu uskoa romahduksen välttämättömyyteen, siinä Saksan kansan onnettomuuden syy. Ei kukaan ottanut ymmärtääkseen, kuinka paikoilla, joista ratkaisu riippui, oltiin täysin välinpitämättömiä maailmanhistoriallisille välttämättömyyksille. Ken näistä välttämättömyyksistä jotakin tiesi, hänelle oli myös tunnettua, että englantia puhuvilla kansoilla oli keskuudessaan henkilöitä, jotka näkivät, mitä Keski- ja Itä-Europan kansanvoimissa liikkui. Voitiin tietää, kuinka sellaiset henkilöt olivat vakuutettuja Keski- ja ltä-Europan valmistautuvan johonkin, jonka täytyi päättyä mahtaviin yhteiskunnallisiin mullistuksiin. Mullistuksiin, joita ei pidetty englanninkielisillä alueilla historiallisesti vielä välttämättöminä eikä mahdollisinakaan. Tämän ajatuskannan mukaisesti suunnattiin politiikkakin. Mutta Keski- ja ltä-Europassa ei kaikesta tästä tiedetty mitään, vaan ajettiin politiikkaa, jonka täytyi lysähtää kokoon, kuin korttirakennuksen. Ainoastaan sellaisella politiikalla, joka nojautuu tietoon, että englanninkielisillä alueilla suurin piirtein ja luonnollisesti englantilaisen katsantokannan mukaisesti otettiin huomioon historialliset välttämättömyydet, olisi ollut varma pohja allaan. Mutta kehotusta tällaiseen politiikkaan olisivat varmaankin ainakin "diplomaatit" pitäneet aivan tarpeettomana. Sen sijaan, että olisi noudatettu politiikkaa, joka ennen maailmansodan puhkeamista olisi voinut, huolimatta englantilaisen politiikan suuripiirteisyydestä, hyödyttää Keski- ja Itä-Europaakin, kuljettiin vain edelleen totuttua diplomaatien tietä. Eikä sodankauhuissakaan katkerista kokemuksista opittu, että oli välttämätöntä panna sen tehtävän vastapainoksi, joka Amerikasta käsin politisissa julistuksissa oli maailmalle ratkaistavaksi annettu, toinen tehtävä Europasta, jonka oli synnyttänyt tämän maan osan elämänvoimien kuohunta. Wilsonin amerikkalaiselta katsantokannalta antaman tehtävän ja sen tehtävän välillä, joka tykkien jyskeen keskeltä ilmaisi Europan henkiset vaatimukset, olisi sovinto ollut mahdollinen. Kaikki muu puhe sovinnosta kaikui ontolta historiallisten välttämättömyyksien edessä. — Mutta ne, joille kohtalo oli uskonut Saksan valtakunnan hallituksen, eivät ymmärtäneet tehtävää, jonka ratkaiseminen edellytti käsitystä uudenaikaisessa ihmiselämässä piilevistä mahdollisuuksista. Ja sentähden täytyi syksyn 1918 tuoda tullessaan, mitä se toi. Sotilaallisen vallan kukistumista seurasi henkinen antautuminen. Sen sijaan, että olisi edes tällä hetkellä noustu tarmokkaasti toteuttamaan Europan tahdonmukaisesti Saksan kansan henkisiä vaikuttimia, alistuttiin ilman muuta Wilsonin 14 pykälään. Asetettiin Wilsonin eteen Saksa, jolla itsellään ei ollut mitään sanottavaa. Ajatelkoon Wilson neljästätoista pykälästään mitä tahansa, hän voi auttaa Saksaa ainoastaan siinä, missä tämä sitä itse tahtoo. Hänen olisi pitänyt ainakin odottaa tämän tahdon ilmaisua. Sodan alussa noudatetun mitättömän politiikan lisäksi tuli toinen lokakuussa 1918, tuli kauhea henkinen nöyrtyminen, jonka aikaansai mies, johon moni saksalainen pani viimeisen toivonsa.

Epäusko historiallisesti vaikuttaviin voimiin; haluttomuus ottamaan vaaria henkisen yhteenkuuluvaisuuden herättämistä vaikuttimista: kaikki tämä on saattanut Keski-Europan nykyiseen tilaansa. Nyt ovat sotaromahdusta seuranneet tosiasiat luoneet uuden tilanteen. Sen tunnusmerkkinä on aate ihmiskunnan yhteiskunnallisista vaikuttimista, niinkuin tämä aate tässä kirjoituksessa on ymmärrettynä. Nämä yhteiskunnalliset vaikuttimet puhuvat kieltä, joka antaa tehtävän koko sivistyneen maailman ratkaistavaksi. Onko ajatus siitä, mitä on tehtävä yhteiskunnallisen kysymyksen ratkaisemiseksi tänäänkin joutuva nollapisteeseensä, kuten keskieuropalainen politiikka tehtävineen 1914? Maa-alueet, jotka silloin kysymyksenalaisissa asioissa voivat pysytellä sivussa, eivät sitä yhteiskunnalliseen liikkeeseen katsoen saa tehdä. Tähän kysymykseen katsoen ei saisi löytyä vastustajia eikä välinpitämättömiä; pitäisi löytyä vain yhteisvoimin toimiva ihmiskunta, joka ymmärtää ottaa vaaria ajan merkeistä ja niiden mukaan järjestää toimintansa.

Tämän kirjan tarkotuksesta selviää, miksikä sen tekijä on joku aika sitten kirjoittanut seuraavassa luvussa uudelleen julaistun kehoituksen Saksan kansalle ja kultuurimaille, ja jonka muuan komitea, joka sen tarkoituksen on käsittänyt, on antanut tiedoksi maailmalle, etupäässä Keski-Europan kansoille. Nykyään vallitsevat toiset olosuhteet, kuin silloin, jolloin sen sisällys ilmaistiin ahtaammalle piirille. Silloin olisi yleinen mielipide välttämättömästi lukenut sen "kirjallisuuden" joukkoon. Tänään on julkisuuden toimitettava sille, mitä se ei vielä joku aika sitten sille voinut toimittaa: myötätuntoisia ihmisiä, jotka tahtovat vaikuttaa sen hengessä, jos sen katsotaan olevan myötätuntoisuuden ja toteuttamisen arvoinen. Sillä se, minkä nyt täytyy syntyä, voi syntyä ainoastaan sellaisten ihmisten avulla.

[Lisäys.]

Saksan kansalle ja kulttuurimaailmalle!

Varmasti kaikkina aikoina koossa pysyväksi luuli Saksan kansa puolivuosisataa sitten rakennettua valtiorakennustaan. Elokuussa 1914 se arveli, että sotaromahdus, jonka alussa se näki olevansa, näyttäisi rakennuksen horjumattomuuden. Tänään se voi vain katsella rakennuksensa raunioita. Itsetutkimuksen täytyy seurata sellaista kokemusta. Sillä tämä kokemus on osottanut puoli-vuosisataisen katsantokannan, varsinkin sotavuosina vallinneiden ajatusten tärisyttävästi vaikuttavaksi erehdykseksi. Missä ovat tämän kamalan erehdyksen syyt? Tämän kysymyksen täytyy panna Saksan kansan jäsenten sielut tutkimaan itseään. Onko nyt voimia tällaiseen itsetutkintaan, siitä riippuu Saksan kansan elämisen mahdollisuus. Sen tulevaisuus riippuu siitä, voiko se vakavasti kysyä itseltään tänään: miten minä olen erehdykseeni langennut? Jos se näin kysyy itseltään tänään, silloin on sille aukeava tieto, että se puolivuosisataa sitten on perustanut valtakunnan, mutta jättänyt antamatta tälle valtakunnalle Saksan kansan sisäistä olemusta vastaavan tehtävän. — Valtakunta oli perustettu. Sen olemassaolon ensi aikoina pyrittiin järjestämään sen sisäisiä elämisen mahdollisuuksia vanhojen traditsioonien ja vuosi vuodelta kasvavien uusien vaatimuksien mukaisiksi. Myöhemmin siirryttiin lujittamaan ja laajentamaan ulkonaista aineellisiin voimiin perustuvaa valta-asemaa. Tämän yhteydessä käytiin käsiksi uuden ajan synnyttämiin yhteiskunnallisiin vaatimuksiin, ottaen tosin huomioon monta päivän tarvetta, mutta ilman sitä suurta päämäärää, jonka käsittämiseen olisi tarvittu tietoja niistä kehitysvoimista, joiden mukaan uuden ajan ihmiskunnan täytyy sovittaa elämänsä. Niin oli valtakunta noussut maailmanvaltojen joukkoon, mutta ilman varsinaista päämäärää, joka olisi ollut puolustuksena sen olemassaololle. Sotaromahduksen kulku on tämän surullisella tavalla paljastanut. Aina sen puhkeamiseen saakka ei Saksan ulkopuolella oleva maailma ollut valtakunnan esiintymisessä huomannut mitään, joka olisi herättänyt siinä ajatuksen: tämän valtakunnan hallitsijat täyttävät maailmanhistoriallisen kutsumuksen, jota ei saanut häiritä. Kun eivät nämä hallitsijat olleet kutsumustaan käsittäneet, synnytti se ulkopuolella Saksan sellaisen mielipiteen, joka todelliselle asiantuntijalle on perinnäinen syy Saksan häviöön.

Äärettömän paljon merkitsee nyt Saksan kansalle, jos se osaa ennakkoluulottomasti arvostella tätä asiaintilaa. Onnettomuudessa on pitänyt oppia, mitä viimeisinä viitenäkymmenenä vuotena ei ole tajuttu. Sen sijaan, että pikkumaisesti ajateltaisiin lähimmän tulevaisuuden vaatimuksia, olisi nyt omistettava suurpiirteinen elämänkatsantokanta, joka voimakkain ajatuksin pyrkii ymmärtämään uudenaikaisen ihmiskunnan kehitysvoimat ja miehekkäällä tahdolla omistaa itsensä niille. On hyljättävä pikkumainen tapa halveksia epäkäytännöllisinä haaveilijoina niitä,jotka luovat silmänsä näihin kehitysvoimiin. Niiden, jotka ovat olevinaan käytännönmiehiä, mutta jotka kuitenkin käytännöksi maskeeratulla ahdasmielisyydellään ovat olleet syynä onnettomuuteen, tulee luopua ylimielisyydestään ja ylpeydestään. On kiinnitettävä huomio siihen, mitä haaveilijoiksi huudetut, mutta itse asiassa todelliset käytännön miehet tahtovat sanoa aikamme kehitystarpeista.

Kaikensuuntaiset käytännönmiehet huomasivat kylläkin aivan uusien vaatimusten heräävän ihmisissä. Mutta he tahtoivat tyydyttää ne perittyjen katsantokantojen ja laitosten puitteissa. Uudenaikainen talouselämä on nämä vaatimukset herättänyt. Niiden täyttäminen yksityisestä alotteesta näyttäytyi mahdottomaksi. Yksityisen työn yhteiskunnallistuttaminen muutamilla aloilla alkoi tuntua yhdestä ihmisluokasta välttämättömältä; ja se toteutettiin siellä, missä tämä ihmisluokka elämän katsantokantansa mukaan piti sitä hyödyllisenä. Kaiken yksityisen työn jyrkkä yhteiskunnallistuttaminen tuli toisen luokan päämääräksi, jolla uuden talouselämän kehityksen tähden ei ole mitään etua perittyjen yksityispäämäärien säilyttämisestä.

Kaikilla pyrkimyksillä uudemman ajan ihmiskunnan vaatimusten tyydyttämiseksi on yhteinen pohjansa. Ne vaativat yksityisomaisuuden yhteiskunnallistuttamista ja tarkottavat sen joutumista yhdyskuntien (valtion, kuntien) haltuun, jotka ovat syntyneet toisilla edellytyksillä, joilla ei ole mitään tekemistä näiden uusien vaatimusten kanssa. Taikka ne tarkottavat uudempia yhdyskuntia (esim. osuuskuntia), jotka eivät ole syntyneet täydellisesti näiden uusien vaatimusten hengessä, vaan ovat muodostetut vanhoja näkökohtia ja muotoja silmälläpitäen.