Ameera makasi siinä huoneessa, jossa Tota oli syntynyt. Hän ei ollenkaan liikahtanut kun Holden tuli, sillä ihmissielu rakastaa yksinäisyyttä ja kun se on valmis lähtemään pois, se lymyytyy usvaiseen rajamaahan, johon elävät ihmiset eivät voi sitä seurata. Musta kolera tekee työnsä hiljaa ja selittämättä. Ameera oli eroamaisillaan elämästä, ikäänkuin kuolon enkeli itse olisi laskenut kätensä hänen päällensä. Tuo nopea hengitys näytti osoittavan, että hän joko pelkäsi tai tunsi tuskaa, mutta ei silmä eikä suu vastannut Holdenin suuteloihin. Tässä ei voinut mitään, ei sanoa, ei tehdä. Holden saattoi vaan odottaa ja kärsiä. Sateen ensi pisarat alkoivat tipahdella katolle ja hän saattoi kuulla ilohuutoja kuivuneesta kaupungista.
Sielu palasi takasin vähäksi aikaa ja huulet liikkuivat. Holden kumartui alas kuuntelemaan. "Älä ota mitään minusta", sanoi Ameera. "Älä ota mitään hivuksia minun päästäni. Hän pakoittaisi sinut polttamaan ne sitten myöhemmin. Sen liekin minä tuntisin. Lähemmä! Tule lähemmäksi! Muista vaan, että minä olin sinun ja synnytin sinulle pojan. Vaikka sinä huomenna naisit valkosen naisen, on sinulta ainaiseksi otettu pois tuo ilo puristaa syliisi esikoista poikaasi. Muista minua kun sinun poikasi on syntynyt — tuo poika, joka on kantava sinun nimeäsi kaikkien kuullen. Hänen onnettomuutensa tulkoon minun päälleni. Minä tunnustan — minä tunnustan" — huulet henkäsivät loppusanat hänen korvaansa — "ettei ole muuta jumalaa kuin — — sinä armas."
Sitten hän kuoli. Holden istui hiljaa ja kaikki hänen ajatuksensa olivat hyytyneet, kunnes hän kuuli Ameeran äidin nostavan uudinta.
"Onko hän kuollut, sahib?"
"Hän on kuollut."
"Silloin minun pitää murehtia, ja sitten minä otan tämän talon huonekalut huostaani; sillä ne tulevat olemaan minun. Eihän sahib tahdo sitä kieltää. Sehän on niin vähän, niin kovin vähän, sahib, ja minä olen vanha vaimo. Minä tahtoisin maata mukavasti."
"Jumalan tähden, ole vaiti nyt! Mene valittamaan jonnekin, jossa minä en voi sinua kuulla."
"Sahib, hän on haudattava neljän tunnin kuluessa."
"Minä tunnen tavat. Minä menen ennenkuin hänet viedään pois. Se seikka on sinun vallassasi. Pidä huolta, että vuode — jolla — jolla — hän lepää —"
"Ahaa! Tuo kaunis punanen sohva. Minä olen jo kauvan toivonut —"