"Kun Baltimoressa kävelin, mä neidon tapasin."
"Tapasitko?" kysäisi klubin sihteeri nurkastaan. "Sattuiko hän kertomaan sinulle, että sinun saappaasi ovat likomärät? Hyvä Jumala, mies, sehän on verta!"
"Vielä mitä!" sanoi Holden ottaen biljaardikepin. "Saanko ottaa osaa peliin? Se on kastetta. Minä olen ratsastanut korkean laihon läpi. Kas peijakas! minun saappaani ovat todellakin aika siivossa!
"Ja jos se on tyttö, hän kultakihlat saa
Ja jos on poika, kuningastaan voi hän puolustaa
Miekallaan ja peitsellään ja siniviitassaan,
Ja niinkuin ennen isänsä…"
"Keltanen siniselle — viheriäinen seuraa", sanoi markööri yksitoikkoisesti.
"Ja niinkuin ennen isänsä — olenko minä viheriäinen, markööri? — ja niinkuin ennen isänsä — ohhoh, jopa löin pahasti! — hän kulkee laivassaan!"
"Minä en ymmärrä, että sinulla on mitään syytä laulaa hoilotella", sanoi mallikelpoinen nuori virkamies pisteliäästi. "Hallitus ei ole erinomaisesti tyytyväinen sinun työhösi, kun hoidit Sandersin virkaa."
"Onko tuo olevinaan muistutus korkeammalta taholta?" sanoi Holden hymyillen hajamielisesti. "Minä toivon voivani kestää sen."
Puhe kääntyi nyt tuohon ijäti uuteen aineesen, kunkin töihin, ja tämä tyynnytti Holdenia, kunnes hänen oli aika lähteä pimeään autioon asuntoonsa, jossa hänen palveliansa otti häntä vastaan kuten semmoinen henkilö ainakin, joka tunsi kaikki hänen salaisuutensa. Holden pysyi valveilla suurimman osan yöstä ja hänen unelmansa olivat hauskaa laatua.