"Minä tahdon heille sanaa Jumalan opettaa", sanoi Justus, ja hänen pyöreä naamansa hehkui innostuksesta, "ja tietysti minä en tahdo heidän ennakkoluulolleen mitään väärin ja ajattelematta tehdä. Mutta, oi ystäväni, tuo välinpitämättömyys kaikesta uskonnosta on hyvin paha."
"Hm", sanoi Gallio, "minulle on annettu heidän ruumiinsa ja maakuntansa hoidettavaksi, mutta te saatatte koettaa, mitä voisitte tehdä heidän sielujensa hyväksi. Älkää vaan käyttäytykö niinkuin teidän edeltäjänne, sillä silloin minä en voi vastata teidän hengestänne."
"No miten sitten?" kysäisi Lotta rohkeasti, ojentaen hänelle teekupin.
"Hän läksi ylös Dungaran temppeliin — totta puhuen, hän oli vallan ensikertalainen tässä maassa — ja alkoi mukuroida Dungara vanhusta päähän sateenvarjollaan; silloin Buria Kolit ajoivat hänet ulos ja mukiloivat häntä vallan hurjasti. Minä olin maakunnassani, ja pappi lähetti sanantuojilla minulle kirjeen, jossa seisoi: 'Herrani tähden vainottu. Lähettäkää osa rykmenttiä!' Lähimmät sotajoukot olivat sadan peninkulman päässä, mutta minä arvasin mitä hän oli tehnyt. Minä ratsastin Panthiin ja puhelin vanhalle Athon Dazélle kuin isälle, sanoen hänelle, että hänen kaltaisensa viisaan miehen olisi pitänyt ymmärtää, että sahib oli saanut auringonpiston ja oli hullu. Minä en ole nähnyt ketään niin pahoillaan elämässäni, kuin Athon Dazé nyt oli. Hän koetti puolustautua, lähetti puita ja maitoa ja lintuja ja jos jotakin. Minä annoin viisi rupeeta pyhälle arkulle ja sanoin Macnamaralle, että hän oli ollut varomaton. Hän sanoi, että minä olin kumartunut alas Rimmonin huoneeseen. Mutta jos hän vain olisi silloin mennyt vuoren harjun poikki ja häväissyt Palin Deoa, Suria Kolien epäjumalaa, niin hän olisi tullut piestyksi kuumennetulla bamburuo'olla aikoja ennen kuin minä olisin ennättänyt tehdä mitään, ja sitten minun olisi pitänyt hirttää muutamia noista roisto raukoista. Olkaa ystävällinen heille, Padri… mutta minä en luule, että te saatte paljon aikaan."
"En minä", sanoi Justus, "mutta minun Mestarini. Me tahdomme pienistä lapsista alkaa. Moni niistä pistoksen sydämeensä saa, se on niin. Lasten perästä äidit, ja sitten miehet. Mutta että te sisällistä myötätuntoisuutta meihin tuntisitte, minä suuresti haluaisin."
Gallio eleli kuten ennenkin, ollen hengenvaarassa korjaillessaan kansansa mädänneitä bambusiltoja, tappaessaan liian rohkean tiikerin silloin tällöin, nukkuessaan höyryävissä metsiköissä taikka ajaessaan takaa Suria Kolilais-rosvoa, joka oli katkaissut pään muutamilta Buria-kansaan kuuluvilta veljiltään. Gallio oli käyräjalkainen, vaappuva nuori mies, joka luonnostaan oli vallan ilman uskontoa ja sen kunnioitusta. Hän tahtoi hallita itsevaltaisesti, minkä hän saattoi tehdäkin tässä yksinäisessä maakunnassaan.
"Ei kukaan tarvitse minun paikkaani", oli hänellä tapana sanoa jörömäisesti, "ja minun päällikköni pistää nenänsä tänne ainoastaan silloin kun hän varmaan tietää, ettei täällä liiku minkäänlaisia kuumetauteja. Minä olen tämän maan hallitsija, niin pitkälle kuin silmä kantaa, ja Athon Dazé on minun varakuninkaani."
Gallio kerskaili aina mitä suurimmasta elämän ylenkatseestaan — vaikkei hän milloinkaan ulottanut tätä teoriaansa itseään ulommalle — — mutta tietysti hän kuitenkin ratsasti neljäkymmentä peninkulmaa lähetysmajalle, pelastamansa pieni ruskea lapsi satulansa edessä.
"Tässä olisi jotain teille, Padri", sanoi hän. "Kolien on tapana heittää liikanaiset lapsensa kuolemaan. Enkä minä ymmärrä miksi he eivät saisi sitä tehdäkin, mutta te voitte kasvattaa tämän yhden. Minä löysin sen Berbuldan niemekkeellä. Minä aavistan, että sen äiti on koko matkan seurannut minua metsän halki."
"Se on ensimäinen meidän laumaamme", sanoi Justus ja otti huutavan pikku olennon syliinsä tuudittaen sitä voimakkaasti. Niinkuin susi väijyy metsässä, niin odotti Matui, lapsen äiti, joka sukunsa lakia totellen oli kantanut sen kuolemaan, sykkivin sydämin, väsyneenä ja jalat haavoitettuina bamburuoikossa, katsellen lähetysmajaa nälkäisillä äidin katseilla. Mitähän tuo kaikkivaltias varapäällikkö aikoi tehdä? Syököhän tuo mustatakkinen pikku mies hänen pienoisen tyttärensä elävältä, sillä Athon Dazé sanoo sen olevan tapana kaikilla mustatakkisilla miehillä.