Me suljimme käärön, jossa oli valokuvat, medaljongi, sinettejä, sormukset, kirje ja hiuskihara, pojan omalla lakalla ja sinetillä.
Sitten sanoi majuuri: "Herran nimessä, mennään ulos — pois tästä huoneesta — hiukan ajattelemaan!" Me menimme ulos ja kävelimme kanavan äyräillä tunnin verran syöden ja juoden eväitämme, kunnes kuu nousi. Minä tiedän nyt vallan hyvin, miltä murhamiehistä mahtaa tuntua. Vihdoin viimein me väkisinkin menimme takaisin huoneeseen, jossa oli lamppu ja tuo toinen, ja nyt alkoi seuraava osa työtämme. Minä en aio kertoa siitä lähemmin. Se oli liian kauheata. Me poltimme vuoteen ja varistimme tuhkan kanavaan; me otimme maton lattialta ja heitimme sen samaa tietä. Minä läksin läheiseen kylään ja lainasin sieltä kaksi suurta kuokkaa — en huolinut ketään kyläläisistä auttamaan — ja sillä aikaa majuuri toimitti — — nuo toiset seikat. Meillä oli neljän tunnin ankara työ kaivaessamme hautaa. Koko ajan väittelimme, olisiko oikein lukea nyt niin paljon kuin muistimme ulkoa ruumiiden hautaussiunauksesta. Me sovimme vihdoin siten, että luimme Isämeidän-rukouksen ja tätä tilaisuutta varten sepitetyn yksityisen rukouksen pojan sielunrauhan puolesta. Sitten täytimme haudan ja palasimme verannalle — ei huoneeseen — ja rupesimme maata. Me olimme väsymyksestä puolikuolleina.
Herättyämme sanoi majuuri uupuneena: "Me emme voi palata kotiin ennenkuin huomenna. Meidän täytyy antaa hänelle kyllin kuolinaikaa. Hän kuoli aikaisin tänä aamuna, muista se. Se tuntuu luonnollisimmalta." Majuuri oli siis valvonut koko ajan ajatellen.
Minä sanoin: "Mutta miksi emme kuljettaneet hänen ruumistaan takaisin kanttoonaan?"
Majuuri mietti hetkisen: "Sillä väki juoksi pakoon kuullessaan puhuttavan kolerasta. Ja meidän ekka-rattaat olivat poissa!"
Tämä oli vallan totta. Me olimme vallan unohtaneet koko hevosemme, ja se oli palannut kotiin.
Me olimme siis yksin koko tuon paahtavan kuuman päivän kanavan majatalossa, kertoen yhä uudelleen ja uudelleen juttumme pojan kuolemasta, nähdäksemme oliko siinä yhtään heikkoa kohtaa. Eräs alkuasukas tuli sinne iltapäivällä, mutta kun sanoimme hänelle, että eräs sahib oli kuollut koleraan, juoksi hän tiehensä. Illan suussa majuuri kertoi minulle kaikki pelkonsa pojan tähden ja kauheita juttuja itsemurhista taikka melkein toimeenpannuista itsemurhista — juttuja, jotka saivat hiukset nousemaan pystyyn päässä. Hän kertoi itse kerran vaeltaneensa samassa varjojen alhossa, ollessaan nuori ja tottumaton tähän maahan. Siitä syystä hän ymmärsi, millainen sekamelska mahtoi olla poika paran rasittuneissa aivoissa. Hän sanoi myöskin, että nuorukaiset katumuksen hetkinä pitävät syntejään paljoa vaarallisempina ja sovittamattomampina kuin ne todella ovatkaan. Me keskustelimme yhdessä koko illan, toistaen kertomustamme pojan kuolemasta. Heti kun kuu oli noussut ja poika, meidän kertomuksemme kannalta nähden, juuri haudattu, läksimme suoraa tietä asemalle päin kulkemaan. Me kuljimme kello kahdeksasta illalla kello kuuteen aamulla, mutta vaikka olimme puolikuolleina väsymyksestä, muistimme kuitenkin mennä pojan huoneeseen panemaan pois hänen revolverinsa ja tarpeeksi paljon patruunoita laukkuun. Samoin me panimme hänen kirjoitusneuvonsa pöydälle. Me haimme everstin ja ilmoitimme hänelle kuolemantapauksen, ja enemmän kuin koskaan ennen tuntui meistä, kuin olisimme murhaajia. Sitten me panimme maata ja nukuimme, kunnes viisari ennätti kiertää koko kellon kerralleen, sillä olimme vallan menehtymäisillämme uupumuksesta.
Kertomustamme uskottiin niin kauan kuin oli tarpeellistakin, sillä ennenkuin pari viikkoakaan oli kulunut, oli jokainen unohtanut pojan. Muutamat kumminkin ennättivät sanoa, että majuuri oli käyttäytynyt kelvottomasti, kun hän ei tuonut ruumista asemalle saamaan sotilashautausta. Surkein asia kaikista oli pojan äidin kirje majuurille ja minulle — kaikki sivut täynnä itkun ja musteen sekaisia täpliä. Hän kirjoitti mitä kauniimpia sanoja meidän suuresta ystävyydestämme ja siitä kiitollisuudenvelasta, jossa hän on oleva meille koko elämänsä ajan.
Tavallansa hän olikin meille kiitollisuudenvelassa, vaikkei juuri niin kuin hän tarkoitti.