"Minä en ymmärrä, että sinulla on mitään syytä laulaa hoilotella", sanoi mallikelpoinen nuori virkamies pisteliäästi. "Hallitus ei ole erinomaisen tyytyväinen työhösi, kun hoidit Sandersin virkaa."
"Onko tuo olevinaan muistutus korkeammalta taholta?" sanoi Holden hymyillen hajamielisesti. "Minä toivon voivani kestää sen."
Puhe kääntyi nyt tuohon iäti uuteen aineeseen, kunkin töihin, ja tämä tyynnytti Holdenia, kunnes hänen oli aika lähteä pimeään autioon asuntoonsa, jossa hänen palvelijansa otti hänet vastaan kuten semmoinen henkilö ainakin, joka tunsi kaikki hänen salaisuutensa. Holden pysyi valveilla suurimman osan yöstä, ja hänen unelmansa olivat hauskaa laatua.
II.
"Kuinka vanha hän on nyt?"
"Ya illah! Oikein miesmäinen kysymys! Hän on melkein kuuden viikon vanha, ja tänä iltana minä menen sinun kanssasi, oi elämäni, huoneen katolle lukemaan tähdet. Sillä se on onneksi. Hän on syntynyt perjantaipäivänä auringon merkin alla, ja minulle on sanottu, että hän elää kauemmin kuin kumpikaan meistä ja tulee rikkaaksi. Voimmeko toivoa enempää, kulta?"
"Emme voi. Mennään ylös katolle ja sinä luet tähtiä — mutta ainoastaan muutamia, sillä taivas on paksussa pilvessä."
"Talvisateet ovat myöhäisiä ja ne tulevat ehkä sopimattomaan aikaan. Joudu ennenkuin kaikki tähdet peittyvät. Minä olen koristanut itseni kauneimmilla jalokivilläni."
"Sinä olet unohtanut parhaimman."
"Ah! meidän yhteisen. Hän tulee myös. Hän ei vielä milloinkaan ole nähnyt taivasta."