Tuskin tietäen mitä teki, Holden iski kaksi kertaa, mutisten muhamettilaisen rukouksen, joka sisälsi seuraavaa: "Kaikkivaltias! Tämän poikani sijasta minä uhraan sinulle elämän elämästä, veren verestä, pään päästä, luun luusta, karvan karvasta, nahan nahasta." Odottava hevonen päristeli ja nousi pystyyn haistaessaan lämmintä verta, joka räiskähti Holdenin ratsusaappaille.
"Hyvin iskit!" sanoi Pir Khan pyyhkien sapelia. "Sotamies sinusta olisi pitänyt tulla. Mene iloisella mielellä, sinä taivahinen herra. Minä olen sinun palvelijasi ja sinun poikasi palvelija. Eläköön minun herrani tuhannen vuotta ja… onhan vuohien liha minun?"
Pir Khan poistui saatuaan täten enemmän kuin kuukauden palkan. Holden hyppäsi satulaan ja ratsasti iltahämyssä matalalla leijuilevan savun halki. Hänen mielensä oli täynnä riemua, ja hän tunsi jonkunmoista epämääräistä hellyyttä, joka ei koskenut mitään erityistä esinettä, mutta joka melkein tukehdutti häntä, kun hän kumartui levottoman hevosensa kaulan yli. "En milloinkaan elämässäni ole tuntenut mitään tällaista", hän ajatteli. "Minun pitää mennä klubiin vähän tyyntymään."
Klubissa oli biljardipeli juuri alulla ja huone oli täynnä miehiä. Holden astui kiireesti valoisaan huoneeseen toveriensa seuraan laulaen täyttä kurkkua:
"Kun Baltimoressa kävelin, mä neidon tapasin."
"Tapasitko?" kysäisi klubin sihteeri nurkastaan. "Sattuiko hän kertomaan sinulle, että saappaasi ovat likomärät? Hyvä Jumala, mies, sehän on verta!"
"Vielä mitä!" sanoi Holden ottaen biljardikepin. "Saanko ottaa osaa peliin? Se on kastetta. Minä olen ratsastanut korkean laihon läpi. Kas peijakas! Saappaani ovat todellakin aika siivossa!
"Ja jos se on tyttö, hän kultakihlat saa, ja jos on poika, kuningastaan voi hän puolustaa miekallaan ja peitsellään ja siniviitassaan, ja niinkuin ennen isänsä…"
"Keltainen siniselle — viheriäinen seuraa", sanoi markööri yksitoikkoisesti.
"Ja niinkuin ennen isänsä — olenko minä viheriäinen, markööri? — ja niinkuin ennen isänsä — ohhoh, jopa löin pahasti! — hän kulkee laivassaan!"