— Minä tahdon maksun ensiksi, sanoi kirjuri. — Haukkumasanat ovat korottaneet hintaa. Mutta mikä sinä olet, joka tuolla tavoin puettuna käytät sellaista kieltä?
— Sen saat selville kirjeestä, jonka kyhäät. Et ole sellaista juttua milloinkaan kuullut. Mutta minulla ei ole kiirettä. Toinenkin kirjoittaja kyllä kelpaa minulle. Umballa on niitä yhtä täynnä kuin Lahorekin.
— Neljä annaa, määräsi kirjuri istuutuen ja levittäen kirjoitusvehkeensä parakin katoksen suojaan.
Totuttuun tapaansa Kim lyyhähti hänen viereensä … niinkuin vain alkuasukkaat voivat tehdä … kiusoittavan ahtaista housuista huolimatta.
Kirjuri katseli häntä salavihkaa.
— Sellaista hintaa pyydetään vain sahibeilta, sanoi Kim. — Ilmoita nyt minulle oikea hinta.
— Puolitoista annaa. Mutta mistä tiedän, ettet juokse tiehesi, kun olen laatinut kirjeen?
— En saa mennä loitommaksi tuota puuta, ja sitäpaitsi on postimerkki vielä tarpeen.
— Postimerkistä en saa mitään ansiota. Vielä kerran, minkälainen valkoinen poika sinä olet?
— Se tulee sanottavaksi kirjeessä, joka on lähetettävä Mahbub Alille, hevoskauppiaalle Lahoren Kashmir Seraihin. Hän on ystäväni.